Puheenaihe

Etelä-Suomen Media vahvistaa mediamyyntiään ja kehittää sisältöjään

Kuvituskuva

Anton Soinne

Etelä-Suomen Media Oy vastaa median murrokseen ja uudistaa organisaatiotaan vastaamaan mediakuluttamisen tarpeita.

– Markkinaosuutemme ja mediamyyntimme on tänäkin vuonna kasvanut päämarkkina-alueellamme Uudellamaalla. Myös tuotteidemme kysyntä verkossa, niin kuluttaja- kuin yritysasiakkaidemme osalta on kehittynyt oikeaan suuntaan. Mediatalo Keskisuomalaisen laajentunut tuoteportfolio mahdollistaa kasvun myös tulevaisuudessa muun muassa digitaalisen ulkomainonnan kautta. Muokkaamme organisaatiotamme, jotta pärjäämme kilpailussa myös tulevaisuudessa, paikallisjohtaja Karri Kannala toteaa.

Uudistusten yhteydessä yhtiö ottaa käyttöön myös uutta tekniikkaa printti- ja verkkomedioidensa tuotannossa. Lisäksi pääkaupunkiseudun uusilla toimitilaratkaisuilla uskotaan saavutettavan merkittäviä hyötyjä.

– Lisäämme mediamyynnin resurssia Uudellamaalla ja haemme erityisesti lisävoimaa monikanavaiseen ratkaisumyyntiin sekä uusasiakashankintaan. Lisäksi olemme palkanneet dedikoitua osaamista digitaalisen ulkomainonnan myyntiin, Kannala kertoo.
 

Pääkaupunkiseudun suurista kaupunkilehdistä Helsingin Uutiset uudistuu vuodenvaihteessa merkittävästi. Etelä-Suomen Media tiedottaa asiasta lisää marraskuussa.

Tilatut sanomalehdet Keski-Uusimaa, Aamuposti, Uusimaa ja Länsi-Uusimaa puolestaan panostavat entistä voimakkaammin digitaaliseen uutistarjontaan.

– Lanseeraamme ensi vuonna muun muassa 24/7-verkkopalvelun sekä tuomme näköislehtien lukijoille mittavan määrän lisää sisältöjä, sisältöjohtaja Silja Tenhunen lupaa.
 

Uudistusten yhteydessä Etelä-Suomen Media Oy on käynyt rakenteellisia muutoksia koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Neuvotteluiden alkaessa yhtiö arvioi niiden johtavan enintään 15 henkilötyövuoden vähentämiseen.

– Kiitän henkilökuntaa rakentavasta vuoropuhelusta, jonka ansiosta löysimme merkittävän määrän muita kuin henkilöstöön kohdentuvia säästöjä. Irtisanomiset ja osa-aikaistamiset ovat aina valitettavia, mutta niiden lukumäärä saatiin nyt rajattua yhteensä 4,4 henkilötyövuoteen, joista vain 0,6 henkilötyövuotta kohdentuu journalisteihin. Vähennykset osuvat Tampereelle, Turkuun ja Seinäjoelle. Lisäksi saamme säästöä muun muassa eläköitymisten kautta.

– Kaupunkilehti Turkulainen muuttuu yksipäiväiseksi vuoden 2020 alusta. Turkulaisen uudesta konseptista kerrotaan tarkemmin marras-joulukuussa, paikallisjohtaja Karri Kannala toteaa.

Vuositason säästötavoite oli yhteensä noin 2,5 miljoonaa euroa ja se saavutettiin.


Etelä-Suomen Media julkaisee 18 painettua lehteä sekä 15 verkkomediaa. Työntekijöitä yhtiöllä on noin 220. Etelä-Suomen Media Oy on osa Mediatalo Keskisuomalaista.

Lue myös: Loviisan Sanomat lisää ilmestymispäiviä – tammikuusta alkaen lehti ilmestyy kolme kertaa viikossa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Etelä-Suomen Media Oy tehostaa ja uudistaa toimintaansa 28.8.2019 13.49

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat