Paikalliset

Karikatyyritaiteilija innostui kullasta ja ornamenteistä – Jorma Lampelan työt esillä kirjastolla

Jorma Lampelan teoksia on kirjastossa esillä marraskuun ajan.

Riina Haapala

Karikatyyritaiteilija Jorma Lampela maalasi pari vuotta sitten Reima Kuislan Kassataloon kultaiset ornamentit. Siitä lähti innostus kaikkeen kultaiseen ja kiiltävään.

Innostus näkyy myös Lampelan kodissa, jonne hän on maalannut kultaisia ornamentteja.

– Samalla lähti idea tauluihin. Kulta, kupari ja hopea ovat arvokkaan näköisiä. En ole aiemmin tehnyt hirveästi abstraktia taidetta, Lampela kertoo.

Lampelan ornamenttitaidetta, karikatyyrejä ja kuvituksia on marraskuun ajan esillä Apila-kirjastossa.

Ornamenttitaulujen kuviot on tehty erilaisista materiaaleista ja ne muodostuvat työn edetessä.

Tauluissa on käytetty erilaisia tekniikoita. Joidenkin taulujen kulmissa on köynnöksiä, jotka on tulostettu Apilan 3D-tulostimella.

Ornamentteja ja metallivärejä Lampela on taulujen lisäksi tehnyt kitaroihin ja huonekaluihin.

– Tämä homma ryöstäytyi vähän käsistä, hän nauraa.

– Kerään orkesteri- ja jazz-kitaroita ja sovellan niihin näitä juttuja.

Ideoita teoksiinsa Lampela hakee joka puolelta.

– Kierrän vähän ulkomaillakin ja katselen, millaista on sisustuksessa. Pasilaan avatussa Triplassa on mielenkiintoista katsoa kahviloiden sisustusta.

Toinen uusi juttu ovat pohjalaiset horoskooppipaidat, jotka on toteutettu yhdessä ylistarolaisen Satuvintin kanssa. Satuvintin yrittäjä on keksinyt tekstit ja Lampela piirtänyt horoskooppikuvat.

– Tämä on eteläpohjalaista kulttuuria parhaimmillaan. Satuvintti keksi loistavan idean, Lampela hehkuttaa.

Karikatyyrikuvistakaan Lampela ei ole luopunut. Kesällä hän kiersi kansainvälisillä suurmarkkinoilla piirtämässä ja tulevana viikonloppuna hän piirtää pohjalaisilla suurmarkkinoilla.

– Karikatyyrit työllistävät eniten, kun niitä tilataan synttärilahjaksi.

Ornamenttejä, karikatyyrejä ja kuvituksia -näyttely on avoinna 29. marraskuuta asti pääkirjasto Apilan alakerran näyttelytilassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat