Puheenaihe

Suomi nauttii vielä hetken upeasta säästä – sitten tuleekin perusteellinen muutos

Viikon puolivälissä alkavat räntäsateet. Kuvituskuva.

Tiina Mutila

Suomalaiset voivat vielä tiistaina nauttia kuulaasta talvipäivästä, mutta iloa ei riitä kovinkaan kauan.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Sini Tenhunen lupaa, että tiistaina eteläisessä Suomessa lämpötila pysyy hieman nollan alapuolella.

– Pakkasta on tiistaina arviolta kahdesta neljään astetta. Sitten iltaa kohti lännestä saapuu voimakas sadealue ja samalla sää lauhtuu, Tenhunen arvioi.

Keskiviikkoyönä alkaa runsas sade, joka muuttuu lopulta rännäksi ja vedeksi. Sää kylmenee viikonloppua kohden ja niinpä ensi viikon alussa on jo koko maassa pakkasta.

– Tuuli on merialueilla osin kovaa, mutta rannikkoalueella maltillisempaa, Tenhunen lupailee.

Monia suomalaisia kiinnostavaa tietoa joulun säätilasta ei meteorologi kuitenkaan vielä paljasta.

– Jouluun on vielä niin paljon aikaa, että säätilan luotettava ennustaminen sinne saakka on vielä melmo mahdotonta, Tenhunen korostaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat