Puheenaihe

Opetusautoissa hurjia puutteita – "Lisäjarrupoljin ei ole rungossa millään tavalla kiinni"

Opetusluvalla ajokorttia suorittavista jotkut laiminlyövät lisäjarrun oikeaoppisen asennuksen ajoneuvoon.

Katri Eskelinen

Ajokortin suorittaminen opetusluvalla helpottui tuntuvasti heinäkuussa 2018 lainsäädäntöuudistuksen myötä, ja se myös näkyy.

Osastopäällikkö Kimmo Pylväs Traficomista kertoo, että opetuslupien määrä vuonna 2019 jopa kaksinkertaistuu vuoden 2017 noin 16 000 luvasta.

– Uudistuksen tarkoitus oli helpottaa opetuslupaopettamista, ja se on selvästi myös vaikuttanut suosioon.

 

Pylväs näkee, että uudistus on vaikuttanut toivotusti ajokortin hintaan, ja lisäksi autokoulut ovat uudistuksen myötä monipuolistaneet palvelutarjontaansa.

Väljennykset ovat tuoneet ongelmiakin. Esimerkiksi opetuslupapuolella lakimuutoksen jälkeen opetuslupaopettajan ei tarvitse enää suorittaa opettajan teoriakoetta hakeakseen opetuslupaa. Myöskään opetusautoa ei tarvitse muutoskatsastaa.

Käytännössä opetusajoneuvoon on asennettava opetusajoneuvon tunnuksen lisäksi lisäjarrupoljin opettajalle sekä lisäpeili.

– Meille on tullut palautetta siitä, että tutkintoon tultaessa lisäjarrupolkimet eivät ole olleet asianmukaisesti asennettuja. Sellaisella autolla ei voi lähteä tutkintoon. Tästä olemme antaneet ohjeistusta, ja tilanne on pikkuhiljaa parantunut.

 

Käytännön valvontaa tekee poliisi. Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen komisario Ilkka Kantola kertoo, että puutteellisesti varustettuja opetuslupa-autoja tulee poliisia vastaan jonkin verran.

– Ongelma on yleensä se, että lisäjarrupoljin ei ole rungossa millään tavalla kiinni, ja se saattaa polkaistaessa kaatua. Poliisi käsittelee autoa silloin jarruttomana, koska opettaja katsotaan kuljettajaksi eikä hänellä ole toimivaa jarrua.

Satunnaisesti liikkeellä on myös ajo-opetuksessa olevia, jotka tulevat poliisia vastaan eri autolla kuin mitä ajo-opetuslupaan on merkitty. Tällaisissa autoissa ei luonnollisesti ole minkäänlaista lisäjarrupoljinta.

Kantola korostaa, että poliisi näkee kokonaiskuvasta vain pintaraapaisun, koska valvontaresurssit ovat vähäiset.

– Jos viikon ajan pysäyttäisimme kaikki opetusluvalliset autot, veikkaisin ongelma-autojen määrän kaksin- tai jopa kolminkertaistuvan. Ja kaikkihan eivät edes aseta ajoneuvoon opetusauton merkkinä olevaa kolmiota.

 

Jos lisäjarrupoljin ei ole kunnollinen, ajo päättyy siihen, ja kuljettajaksi siirtyy opettaja.

– Kaupan päälle tulee sakko. Jos tulee kolari, vakuutusyhtiö saattaa vähentää korvauksia.

Positiivistakin sanottavaa opetusluvalla ajavista Kantolalla on.

– Sieltä tulee hyviä kuljettajia, koska ajokokemus on usein moninkertainen autokouluun verrattuna.

 

A-Katsastuksen Lohjan katsastusaseman esimies Ilpo Skog kertoo, että opetusluvalla kuljettajatutkintoon tulevia on Lohjallakin jo lähes yhtä paljon kuin autokoulusta tulevia.

Kun ennakkokontrollia opettajan tai ajoneuvon suhteen ei enää ole, se tekee opettajista ja opetusajoneuvoista tasoltaan kirjavampia. Tämä on huomattu myös ajotutkintoja vastaanotettaessa.

– Kun oppilas tulee tutkintoon, tutkinnon vastaanottaja tarkastaa, onko jarrulaite toimiva. Turhan paljon on tilanteita, että jarrulaite ei toimi eli ajoneuvoa ei saa asianmukaisesti pysäytettyä.

– Yleensä poljinta ei ole kiinnitetty kunnolla tai sitä ei ole kiinnitetty ollenkaan. Ja on Lohjalla ollut myös tapauksia, joissa jarrupoljinta ei ole ollut lainkaan.

Jos auton varustus on puutteellinen, ajokoe jää sillä erää suorittamatta.

– Näitä tapauksia on ihan viikoittain, joskus useamminkin.

Skog neuvoo opetusluvalla opettamista harkitsevia hankkimaan ensin riittävästi tietoa.

– Aika usein näkee, että on lähdetty innokkaasti fyysiseen toimintaan, mutta ajatus opetuksesta voi olla kateissa.

Mikä

Ajokorttiuudistus

Ajokorttiuudistuksen myötä 1. heinäkuuta 2018 pakollisen opetuksen määrä väheni ja tutkinnon merkitys kasvoi.

Kaikki ensimmäistä ajokorttia suorittavat käyvät pakollisen 4 tuntia teoriakoulutusta liikenteen perusteista.

Henkilöauton ajokorttia varten täytyy lisäksi saada ajo-opetusta vähintään 10 tuntia ja riskikoulutusta 8 tuntia.

Henkilöauton eli B-luokan ajokortin opetusluvan voi hakea, kun nuori on täyttänyt 16 vuotta, tutkinnon voi suorittaa 18 vuotta täytettyään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat