Riina Haapala

Miksi ihmeessä äänestäisin?

Tällä viikolla järjestetään seurakuntavaalien ennakkoäänestys. Kysymyksen siitä, miksi ihmeessä näissä vaaleissa pitäisi äänestää, olen kuullut useita kertoja. Monelle on itsestään selvää, että esimerkiksi kunta- tai eduskuntavaaleissa pitää äänestää, mutta seurakuntavaalit nähdään vähempiarvoisina.

Vuoden 2017 lopussa 71 prosenttia suomalaisista kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Seinäjoella vastaava lukema on yli 80 prosenttia. Käytännössä seurakunnan tekemiset vaikuttavat siis suurimman osan seinäjokelaisista elämään.

Seurakuntavaaleissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon, joka päättää muun muassa kirkollisveroprosentista, rakennushankkeista, avustuksista ja seurakunnan toiminnan painotuksista. Tämä porukka siis päättää, mihin verorahojamme käytetään.

Seurakuntavaaleissa saavat äänestää kaikki 16-vuotiaat ja sitä vanhemmat. Muissa vaaleissa äänestämään pääsee vasta täysi-ikäisenä, mutta seurakuntavaaleissa on haluttu houkutella nuoria vaikuttamaan. Äänestysikärajan laskeminen on hyvä, mutta vielä pitäisi saada nuoret ihan oikeasti vaaliuurnille. Tosin se vaatinee asennemuutoksen lisäksi myös sitä, että ehdolla on kiinnostavia ihmisiä. Kaverini oli aikanaan ehdolla seurakuntavaaleissa. Ääniä sateli, koska hän oli harvoja nuoria ehdokkaita ja tiedän, että moni nuori antoi äänensä juuri hänelle.

Olen usein kuullut sanottavan, että ei yksittäisellä äänellä mitään merkitystä ole ja että samat naamat siellä aina pyörivät eikä mikään muutu. Ei varmasti, jos ei koskaan itse vaikuta asioihin. Kaksissa edellissä seurakuntavaaleissa äänestysprosentti on ollut valtakunnallisesti alle 20. Seurakuntavaaleissa, jos jossakin yksittäisellä äänelläkin on merkitystä. Mutta jos äänioikeuttaan käyttävät vuodesta toiseen samat naamat, ei ole ihme, ettei mikään muutu. Etenkin, jos samat ihmiset äänestävät aina samoja ihmisiä.

Kirjoittaja on Seinäjoen Sanomien päätoimittaja.
Riina Haapala

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet