Riina Haapala

Vanheneminen pelottaa

Alkuvuoden uutiset hoivakotien ongelmista ovat saaneet monet varpailleen. Mihin sitä uskaltaa oman vanhemman tai isovanhemman laittaa? Entä mihin sitä itse aikanaan joutuu?

Vaikka omaan eläkkeelle jäämiseenkin olisi vielä kymmeniä vuosia, tulevaisuus saattaa huolettaa. Eikä ihme. Väestö ikääntyy ja yhä pidempään pitäisi selvitä kotona. Aina välillä otsikoihin nousee tietokatkoksia: ikäihminen on ollut kotona ilman ruokaa tai maannut lattialla jalka poikki tai pahimmillaan kuolleena eikä kukaan ole käynyt. Ajattelisi, että parempi olisi, kun pääsisi johonkin, missä on hoitajia ympäri vuorokauden. Alkuvuosi on osoittanut, että näin ei ole. On niitä hyviäkin hoivakoteja: on mielekästä tekemistä ja tarvittaessa omaa rauhaa. Jos tekee mieli, voi ottaa vaikka lasin viiniä ja pistää tanssiksi.

Ilmaista ei toki hoivakodeissa asuminen ole. Kunnalta voi saada palvelusetelin, mutta sekään ei kata kaikkea. Ja jos palveluseteliä ei ole, hinta pomppaa nopeasti taivaisiin. Tosin hintojen vertailuakaan ei ole tehty helpoksi. Yritin vertailla Seinäjoen hoivakotien hintoja, mutta kaikki eivät edes kerro niitä netissä.

Eräässä hoivakodissa, nimellä ei ole tässä merkitystä, yksiöiden vuokrat lähtevät reilusta 800 eurosta. Se sisältää toki veden, sähkön ja nettiyhteyden. Sen päälle maksetaan vielä palvelupaketista. Kevyimmillään palvelupaketti maksaa noin 550 euroa. Tämä paketti on räätälöity hyvin omatoimisille asukkaille: lääkkeet ja perustoimet pitää vielä hallita itse. Yhteensä paketti maksaa siis vajaa 1400 euroa. Sitten päälle vielä muut elämisen kulut, joita jokaisella tulee. Asuminen ei toki ole ilmaista kaupungin omissakaan yksiköissä. Niissä peritään palvelumaksu tulojen perusteella.

Ainoa, mistä voi olla varma, on, että ikääntyminen maksaa. Erilaisia tukimuotoja tarvitaan, jotta yhä pienempi määrä ihmisiä pystyy huolehtimaan yhä suuremmasta määrästä senioreita, näinhän meille on kerrottu jo pitkään. Palveluviidakon äärellä ei kuitenkaan ole ihme, että monella on ajatuksena, että kun kuolisi ennen kuin siihen limboon joutuu: kotona, omassa sängyssään kaikessa rauhassa nukkuen.

Riina Haapala

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet