Kari Hokkanen

Sipilän saldon plussat ja miinukset

Keskusta sai Juha Sipilän johdolla historiansa toiseksi suurimman voiton ja suurimman tappion. Molemmat olivat hyvin paljon Sipilän ansiota. Hän oli ylivoimaisesti suosituin pääministeriehdokas, josta tuli hyvin epäsuosittu pääministeri.

Sipilä käytti 2015 suurempaa valtaa kuin kukaan edeltäjistään. Hänen ministerilistansa hyväksyttiin ääneen nurisematta, vaikka aihetta olisi ollut. Kokemusta jäi puuttumaan ja Anne Bernerin nimitys monia jurppimaan. Liian moni veteraani jäi yhtä aikaa pois vaaleista.

Sipilä valitsi tyylilajin alkaessaan johtaa valtioneuvostoa kuin firman johtoryhmää. Hallitukseen iskostui liikemies-imago. Se rasitti keskustaa, ei kokoomusta.

Talous ja työllisyys saatiin kovin ottein kuntoon eli tärkein vaalilupaus täytettiin, mutta pääministerin ja puolueen suosion hinnalla.

Kohtalokas oli Sipilän konflikti väärää tietoa levittäneen mahtimedian kanssa. Inhimillisesti ymmärrettävää, mutta epäviisasta. Toimittajien kosto oli kova.

Huonojakin päätöksiä tehtiin, kuten aktiivimalli. Taksiuudistus oli kuin jätevesiasetuksen toisinto.

Virhe oli torjua Halla-ahon persut hallituksesta. Väyrynen olisi palannut vielä vuosi sitten, jos olisi vähän joustettu. Se vei ääniä paljon enemmän kuin Paavon huuhaapuolueet saivat.

Tappiosta tuli suurempi kuin voitto. Ääniä meni 40 000, paikkoja neljä enemmän kuin 2015 voitettiin. Ero kärkeen on tosin sama yhdeksän paikkaa.

Tällä viikolla ratkennee, tuleeko keskustasta toiseksi suurin hallitus- vai oppositiopuolue. Jos edellinen, kunnon ohjelmalla, niin Sipilän saldo keskustankin johtajana paranee.

Suomen johtajana se on vahvasti positiivinen. Muistetaanpa talouden tila silloin ja nyt.

EU-vaalit menevät edellisvaalien tunnelmissa. En usko hyvää olevan odotettavissa, ei keskustalle eikä maakunnalle. Köpin ja Annelin seuraajaksi ei löytynyt ehdokastakaan. Muilta on tarjolla kevyttä sarjaa.

Toivottavasti sentään huippupätevä ehdokas naapurimaakunnasta valitaan. Ainakin minä piirrän sunnuntaina numeron 33.

Kari Hokkanen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet