VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Kolumni: Asioita, joita puutarhani puhuu minulle

”Hei”, kuiskaa puutarhani vienolla äänellään. ”Tule tänne!”

Ja minä menen.

On toukokuu. Tai ehkä maaliskuu tai heinäkuu. Puutarhani mielestä sillä ei ole väliä, koska kello ja kalenteri lakkaavat olemasta, kun varpaani osuvat nurmelle tai sormeni multaan. Puutarhani uskoo, että keskeneräisyys on kauniimpaa kuin perille pääseminen; se on viisas, siksi minä kuuntelen sitä.

”Katso”, kehottaa puutarhani.

Kuusi vuotta sitten istuttamani krookukset ovat löytäneet tiensä pintaan. Olen jo kauan sitten unohtanut istuttaneeni krookuksia juuri tuon omenapuun juurelle, mutta tuossa ne nyt ovat.

Nyökyttelen. Ymmärrän mitä puutarhani haluaa sanoa: kaikki tapahtuu ajallaan.

Nyt puutarhani pöyhäisee lehtikasaa, joka kokoon haravoituna on nukkunut paikallaan ainakin yhden talven yli. Hauraiksi hiutuneiden ylimpien lehtien alta lehahtaa hapan tuoksu.

Nyökkään jälleen. Eilisen lehdet ovat huomisen multaa. Se tuntuu lohdulliselta.

Puutarhani jatkaa osoitteluaan.

”Muistatko?” se kysyy tuuheana ryöppyävän perennapenkin äärellä.

Muistan. Aiemmin tässä kasvoi tiuha vadelmapöheikkö, jota raivatessani en vielä tiennyt mitä aioin paikalle istuttaa. Nyt jaloangervot ja myskimalvat hehkuvat pinkkeinä pilvinä, aivan kuin olisivat aina olleet siinä. Niin, olen samaa mieltä kuin puutarhani. Unelmat löytävät muotonsa ja kasvavat mittaansa, jos niille vain antaa mahdollisuuden.

Puutarhani alkaa kuulostaa uneliaalta. Mustarastas virittää huiluaan. Syreenien tuoksu kietoutuu ympärilleni hauraana pitsinä. Samassa hetkessä häilyy huhtikuisen illan kuultava valo ja elokuisen yön pehmeä pimeys.

Nyökkään viimeisen kerran.

Mikään ei pysy ennallaan, sillä elämä ilmenee muutoksessa. Jossakin täyttyy tyhjä tila, toisaalla jotakin katoaa. Kiihkeä kasvu, kimalaisen medestä päihtynyt hurma, värit, valo, kipu ja kauneus. Minä, puutarhani ja kaikki tämä, me synnymme ja kuolemme ja siinä välissä me elämme.

Nukahdan puutarhani rauhalliseen syliin. Juuri nyt olen tässä ja juuri nyt se riittää.

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet