Riina Haapala

Pääkirjoitus: Millaista esimerkkiä näytämme?

Koulut alkoivat viime viikolla ja teillä liikkuu taas lapsia, joiden reppu on lähes yhtä iso kuin kantajansa. Muistan vieläkin sen ensimmäisen koulupäivän jännityksen. Ja sen, mitä minulla oli päällä: oranssit farkut ja punainen neuletakki. Reppu oli lila ja siinä oli sinisiä kukkia. Ja niin iso, että siinä olisi kantanut kaikki koulukirjat, joita ekaluokkalaisella oli. Naamakin oli ruvella, kun olin kesällä kaatunut pyörällä.

Jos lapsi jännittää koulua tai sen alkamista, vanhempi jännittää koulumatkaa. Vaikka kuinka olisi opetettu, ei 7-vuotiaan mieli toimi aina loogisesti. Itsekin olen keräillyt koulumatkalla muun muassa softarinkuulia ja pelastanut karvamatoja tieltä. Samalla pitäisi muistaa, että me aikuiset toimimme esimerkkinä lapsille, vaikka kyseiset lapset eivät olisi edes omia.

Viime viikolla olin ajamassa Törnävälle. Liikennevaloristeyksessä paloi vihreä autoilijoille ja punainen jalankulkijoille. Siitä huolimatta äiti päätti lapsensa kanssa pyöräillä tien yli. Siis punaisia päin. Kenellekään ei sattunut mitään, mutta jäimme kavereideni kanssa miettimään tilannetta. Myönsimme auliisti, ettemme aina itsekään ole esimerkillisiä jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään mielessä yhden asian. Jos suojatiellä tai liikennevaloissa on lapsia, noudatan liikennesääntöjä silloinkin, kun olen liikkeellä kävellen. En halua joutua tilanteeseen, jossa punaisia päin juostessani vieressä seissyt lapsi saisi päähänsä saman ajatuksen.

Minäminäminä-ajattelu on syytä unohtaa liikenteessä. Äidilläni oli tapana muistuttaa, ettei hän halua keräillä minua tieltä kilon palasina. Siitä huolimatta unohdin välillä katsoa, tuleeko jostain autoja, koska kyllähän ne kuulee. Vielä 2000-luvun taitteessa kuulikin, mutta nykyautot, etenkin sähköautot ja hybridit, ovat niin hiljaisia, ettei niitä oikeasti kuule. Sen takia on syytä katsoa yhä tarkemmin, oli ikää kuinka paljon tahansa ja oli kulkuneuvo mikä tahansa.

Kirjoittaja on Seinäjoen Sanomien päätoimittaja.

Riina Haapala

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet