Kari Hokkanen

Katri neljän tulen välissä

Keskusta vaihtoi johtajaansa tyylikkäästi. Kampanjat pysyivät siisteinä. Puoluekokouksessa oli kaksi tuhatta äänioikeutettua ja liki tuhat muuta eli kansanliike osoitti yhä elävänsä. Voittajan voittomarginaali oli selvä, mutta hävinneenkin äänimäärä kunniallinen. ”Pulinat pois” kuulosti uskottavalta.

Uskon valinnan kohdistuneen oikeaan.

Keskusta on Alkiosta asti tottunut kahden luokkapuolueen tulitukseen. Kun ollaan porvariyhteistyössä, vasemmisto sanoo sen tekevän köyhistä piittaamatonta kokoomuspolitiikkaa. Kun ollaan punamultahallituksessa, kokoomus sanoo keskustan hylänneen yrittäjän ja järkevän taloudenpidon ja myötäilevän sosialisteja.

Nyt vaikeuskerrointa nostavat ilmastoahdistuksen ja muukalaisvihan lietsojat.

Keskusta on neljän haasteen välissä. Kaikkiin on kyettävä vastaamaan.

Vastaukseksi ei riitä, että ollaan keskiarvo kaikista. On kyettävä selventämään omille ja vieraille, mitä on keskustan omintakeisuus.

Katri Kulmuni puhuu paljon aluepolitiikasta. Se on hyvä, koska muita ei kiinnosta koko maan kehittäminen. Keskusta on syvästi maakuntien ihmisten asialla. Siksi maakuntamallin sote on vihdoin vietävä sovitusti perille. Siksi koko maassa on tarjottava edellytyksiä elinkeinoille ja niitä tukevalle koulutukselle.

Toivoa herättää, että molempien vastuuministerit ovat nyt desentralisteja.

Kulmuni sanoi tavoitteekseen paluun 20 prosentin tasolle eli pari sataa tuhatta uutta tai entistä äänestäjää menetettyjen tilalle.

Sanotaan, että oppositiossa se voisi onnistua, hallituksesta käsin ei.

Oppositiossa on helpompi esitellä omaa tahtoa, mutta hallituksessa voi saada aikaan tahdon mukaisia päätöksiä.

Punamultahallituksessa pysytään, kunhan se vain noudattaa ohjelmaansa, lupaa keskustan uusi johtaja. Hänen arvionsa on, että liikkumavaraa riittää kakkospuolueellekin vakuuttamaan suomalaiset, että sitä kannattaa äänestää.

Jos maakunnissa nähdään, että niin on, tietää se hyvää sekä Katri Kulmunin että Rinteen hallituksen kauden pituudelle. Kuntavaaleissa keväällä -21 on ensimmäinen testi.

Kari Hokkanen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet