VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Kolumni: Luomakunnan tuho ja toivo

Syksyn aurinkoisen päivän iloisen värikäs maisema tuntuu olevan jyrkässä ristiriidassa sen jatkuvasti vastaan tulevan viestin kanssa, että tämä maapallo huokailee kuin viimeisissä kuolintuskissaan ellei ilmaston lämpenemistä ja muita globaaleja ongelmia saada kohta yhteistuumin pysäytettyä. Kun kävelee syksyisen luonnon kauneudessa, ei tunnu siltä, että kohta tämä maapallo on menetetty.

Onko nämä monille tutut ja vastakkaiset kokemukset sitten vaihtoehtoisia totuuksia, joista jokaisen tulee valita jompikumpi? Vai onko kyse siitä, että muutenkin elämän epätäydellisyyden ja kivun keskellä on kuitenkin myös paljon kauneutta, kun vain huomaan sen?

Ympäristöfanaattisuudesta tuntuu tulleen kuin uusi uskonto. Se kerää omat kannattajansa, jotka ovat valmiita radikaaleihinkin toimiin omassakin elämässä pelastaakseen tämän pallon tuleville sukupolville. Siihen voi kuulua kasvisruokaa, sähköautoa, kirpputoria ja lentoboikottia. Ja tämän ryhmän vastapainona on taas se joukko, joka katsoo pienen kansamme toimet maapallon hiilidioksiditaakan keventämiseksi aivan yhdentekeväksi kokonaisuuden kannalta ja lihan syönnin ja polttomoottoriautoilun perusihmisoikeuksiksi, joista ei ole syytä eikä tarvetta luopua. Oman puolen löytämistä vaikeuttaa se, että lopullista totuutta ei tutkimuksissakaan ole kaikista edellä mainituista asioista osoittaa.

Mielestäni Raamatun sanoma ohjaa terveelle keskitiellä näissäkin asioissa. Luomakunta kantaa mukanaan syntiinlankeemuksen kirousta, se kasvaa ohdaketta ja orjantappuraa ja huokailee toisinaan kuin synnytystuskissa oleva nainen Raamatun kielikuvaa lainaten. Ilmestyskirjasta voidaan lukea esimerkiksi kahdeksannesta luvusta monenlaisista mullistuksista ja saastumista maalla ja meressä. Mutta toisaalta koko luomakunta on edelleen ja loppuun asti Luojan kädessä. Saamme nauttia sen antimista silmin ja suin, niin marjoista, viljoista kuin eläimistäkin – myös ravintonamme.

Mutta samalla on muistettava jo alussa annettu ohje: ”viljele ja varjele”. Tehtävämme on luonnon antimista nauttimisen lisäksi varjella tätä maapalloa niin, että tulevatkin sukupolvet voivat nauttia tästä planeetasta. Niinpä pienet ja isot toimet omassa elämässä ja kansan yhteisissä toimissa ovat tarpeellisia. Ei tule jäädä vain ihmettelemään kehitystä, vaan meidän tehtävämme on muuttaa toimillamme maailman tulevaisuutta! Näin tuomme toivoa monenlaisten uhkakuvien luomaan pimeyteen. Olemme silloin samalla asialla kuin Paavali, joka totesi: ”Luomakunnalla on kuitenkin toivo, että myös se pääsee kerran pois katoavaisuuden orjuudesta Jumalan lasten vapauteen ja kirkkauteen”.

Nautitaan syksyn väreistä ja valoista, jotka loistavat pimeissä illoissa!

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet