VierasblogiTässä blogissa kirjoittavat toimituksen vieraat.

Pidetään huolta

Poikkeustila laittoi elämämme uusiksi viikossa. Uusi arki etätöineen ja etäkouluineen oli otettava nopeasti haltuun. Monilla työpaikoilla tehtävät laitettiin täysin uuteen tärkeysjärjestykseen. Vaikein tilanne on ollut niissä yrityksissä, joilta katosivat kertaheitolla asiakkaat ja samalla lähiviikkojen liikevaihto.

Nyt jos koskaan on tärkeää pitää huolta itsestään ja toisistaan. Terveys on kaikkein tärkeintä ja viranomaisten ohjeita on noudatettava. Yhdessä voimme pitää huolta myös paikallisista yrityksistä. Valtiovallan tuki yrityksille on välttämätöntä, mutta sen lisäksi jokainen meistä voi vaikuttaa.

Vaikka arki on nyt erilaista kuin ennen, monia asioita voi silti tehdä. Elämää voi helpottaa tilaamalla ruokaa kotiin. Lähes kaikki paikalliset ravintolat ovat mahdollistaneet valmisannosten kotiinkuljetuksen. Monella paikallisella yrityksellä on myös verkkokauppa ja ostosten teko juuri nyt on vastuullista toimintaa yritysten tukemiseksi. Lahjakortteja voi hankkia etukäteen ja tukea samalla palvelun tuottajaa kriittisen ajan yli.

Poikkeustila on vauhdittanut myös täysin uusien palvelujen syntymistä. Ruokien lisäksi muidenkin tuotteiden kotiinkuljetukset ja kotisovitukset yleistyvät nopeaa vauhtia. Kuntosalit järjestävät virtuaalijumppia. Messuja ja konsertteja järjestetään netin kautta. Uusia ratkaisuja haetaan ja niistä moni jää elämään kriisin jälkeenkin.

Ilahduttavaa kriisin keskellä on ollut ihmisten auttamisen halu ja nopea reagointi tilanteeseen. Jo ensimmäisen viikon aikana sosiaalisessa mediassa on käynnistetty lukuisia kampanjoita pulaan joutuneiden yritysten tukemiseksi. Yritykset auttavat toinen toisiaan. Monet digialan yritykset ovat avanneet omia sovelluksiaan ilmaiseksi käyttöön esimerkiksi etäopetuksessa.

Lohdullista on, että tämäkin poikkeustila on ennen pitkää ohi. Osaamme kaikki arvostaa paluuta normaaliin arkeen. Siihen, jossa lapset menevät kouluun ja aikuiset työpaikoille, saamme tavata toisiamme, käydä kirjastossa ja osallistua kotikaupunkimme lukuisiin tapahtumiin. Aivan varmasti osaamme myös arvostaa Seinäjoen loistavaa palvelutarjontaa. Pidetään yhdessä huolta siitä.

Vierasblogi

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet