Kari Hokkanen

Koronasodan henki

Äsken muisteltiin 80 vuotta sitten päättynyttä talvisotaa. Samaa henkeä on ilmassa.

Työmarkkinajärjestöt löysivät toisensa kuin Tammikuun kihlauksessa 1940. Pikavauhtia sovittiin yrityksille isompia kustannuskevennyksiä kuin raivokkaasti vastustetut Sipilän kikyt. Hallituspohjallakin lienee osansa asiassa. Punamulta talvisodan henkeäkin pohjusti.

Tehtäköön nyt vielä tekemättömät sopimukset yleisen linjan mukaan ja palataan kuoppiin olojen normalisoiduttua. Nyt ei todellakaan ole työtaisteluiden aika.

Liekö koskaan oppositio kiitellyt ministereitä niin vuolaasti kuin viime viikon kyselytunnilla.

Hyvin hallitus on hallinnut. Ei kuulu vinoilua huulipunahallituksesta, kun rouvat ovat kertoneet, mitä on päätetty suomalaisten hengen ja terveyden suojelemiseksi.

Järeät toimet ovat myrkkyä taloudelle. Järeitä ovat vastamyrkytkin, kymmenien miljardien tukipaketit valtion eli meidän kaikkien piikkiin.

Velka kasvaa hurjasti. Kasvakoon. Kyllä terveet ihmiset talouden jälleenrakentavat. Se on sitä helpompaa, mitä vähemmän yrityksiä kaatuu ja työpaikkoja katoaa. Sotakorvauksista ehtii murehtia sitten kun laskut lankeavat.

Tasavallan johtajia on syystä kiitelty.

Presidentti on ottanut saman roolin kuin Kyösti Kallio 80 vuotta sitten. Vahva tuki hallitukselle, rohkaisua ja tyynnyttelyä kansalaisille ja kovistelua niille, jotka eivät sääntöjä noudata.

Ministereistä on eniten kiitelty Marinia, Kulmunia ja Lintilää. Miinuksia on kirjattu Kiurulle sekavista puheista ja Anderssonille alaluokkien ohjesekoilusta, kun moni perhe ja opettaja saivat käsityksen, että palataankin koronaa edeltävään järjestykseen.

Koko hallituksen arvosana on ainakin kiitettävä yhdeksän.

Sota-aikaan kuuluvia lieveilmiöitäkin on ollut. Huijaritarkastajia ihmisten ovilla, mustaa pörssiä käsidesillä, hamstrausta. Mutta positiivista on valtavasti enemmän. Naapuriapu kukoistaa, melkein kaikki tottelevat viranomaisia, luovia ratkaisuja syntyy.

Historiankirjoissa voidaan joskus muistella koronasodan henkeä ja kunnian päiviä, joita toivottavasti kertyy vähemmän kuin 105.

Kari Hokkanen

Aikaisempia kirjoituksia

Uusimmat mielipiteet