Vaalikoneemme on nyt avattu!

Puheenaihe

Välittäjä: Asuntokaupan Helsinki-trendi on murtumassa – "Luvut ennustavat muuttoliikkeen suunnan muutosta Suomessa"

Arkistokuva.

Juha Perämäki

Kiinteistönvälittäjäketju RE/MAX toppuuttelee väitteitä, joiden mukaan asuntokauppa olisi Suomessa hiipumassa.

Ketjun maanantaina julkaisemassa puolivuotiskatsauksessa arvioidaan, että asuntokaupan painopiste voi olla kuitenkin muuttumassa.

Kun tähän asti kiihkein kysyntä on kohdistunut Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulle, voi se jatkossa suuntautua yhä voimakkaammin maakuntien keskuskaupunkeihin, ketju arvelee.

RE/MAX Suomen kehitysjohtaja Pekka Ronkainen toteaa, että asuntomarkkinat ovat aina olleet eritahtiset eri puolilla Suomea. 

Kasvua näkyy Ronkaisen mukaan nyt muun muassa Tampereella sekä Lahden ja Oulun asuntomarkkinoilla.

– Ennen (talouden) taantumaa Suomessa vallitsi tilanne, jossa muuttoliike suuntautui ensin maakuntakeskuksiin ja sieltä vipuvaikutuksella pääkaupunkiseudulle. Tämä malli murtui pitkän taantuman aikana ja muuttoliike suuntasi pääasiassa suoraan pääkaupunkiseudulle. Nyt taloudellisen tilanteen piristyminen ja työpaikkatarjonnan parantumien useissa maakuntakeskuksissa on palauttamassa muuttoliikkeen aiempaan tilanteeseen, Ronkainen toteaa tiedotteessa.

–  Käytännön esimerkkejä tästä kehityksestä näkyy muun muassa rivitalohuoneistojen ja omakotitalojen kaupan piristymisenä muun muassa Tampereen, Lahden ja Oulun markkinoilla. Tämä kehitys voi näkyä pääkaupunkiseudun asuntokaupassa pienenä kysynnän hiipumisena, Ronkainen analysoi.

– Luvut indikoivat (ennustavat) muuttoliikkeen suunnan muutosta, Ronkainen katsoo.

Ronkainen arvostelee mediatietoja, joiden mukaan asuntomarkkinoilla olisi tapahtunut kesän aikana "selittämätön" hidastuminen. Tällä hän viittaa Ylen uutisten kesällä julkaisemaan juttuun, jossa pohdittiin, miksi asuntokauppa ei ole vetänyt pk-seudulla huippuvuosien tapaan, vaikka talouskasvu on Suomessa vahvaa.

Ronkaisen mielestä kyse on normaalista tilanteesta.

– Asuntomarkkinoista uutisoitaessa unohtuu lähes aina, kuinka suuri maa Suomi on ja kuinka erilaiset tilanteet asuntomarkkinoilla vallitsevat eri puolilla maatamme. Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin maakuntakohtaiset ostoaikeet osoittavat hyvin, kuinka maamme sisällä voi vallita saman aikaisesti täysin lamaantunut tilanne asunnonvaihdon suhteen ja toisaalla innostus on ylimmillään.

Uskotko, että pk-seudun dominointi asuntomarkkinoilla hiipuu?

Kyllä
56% (195 ääntä)
En
44% (155 ääntä)
Ääniä yhteensä: 350

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kommentit (1)

Kommentit

Onhan tilanteessa pieni ero

Onhan tilanteessa pieni ero entisiin aikoihin verrattuna. Pääkaupunkiseudun väestönkasvu syntyy nyt melkein kokonaan siirtolaisista. He käyttäytyvät asuntomarkkinoilla hiukan toisin kuin kantasuomalaiset. Maakuntakeskusten kasvu sitä vastoin tulee yhä enimmäkseen maassamuuttajista.

Etusivulla nyt

Uusimmat: Puheenaihe

Vaalikoneemme on nyt avattu!

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat