Paikalliset

Tämäkin liike avaa Ideaparkissa – ensi keväälle luvassa vielä uusia julkistuksia

Seinäjoen Ideaparkin toimitusjohtaja Petri Häli kertoo, että kauppakeskuksen avaaminen näin lähelle keskustaa on ollut myös oppimisprojekti.

Riina Haapala

Seinäjoen Ideapark avataan ensi viikon torstaina. Kauppakeskus julkisti jo lokakuussa kaikki liikkeensä, mutta aivan kaikkia siinä ei ollut. Te-palveluiden sivuilta voi huomata, että työntekijöitä etsii vaateliike Spirit Store.

Ideaparkin toimitusjohtaja Petri Häli vahvistaa, että kyseinen liike on Ideaparkkiin tulossa ja myös avaamassa ovensa ensi torstaina.

Muutama Ideaparkissa nyt avaavista liikkeistä on luonteeltaan pop up -tyylisiä ja pakkaavat tavaransa joulun jälkeen. Häli kertoo, että tyhjilleen tilat eivät ole jäämässä. Hän kertoo, että kauppakeskukseen on tulossa isoja, ulkomaisia toimijoita, jotka avaavat ensimmäisen kvartaalin aikana.

– Aika monta sellaista, joita on luettu, että miksi tämä ei tullut, on tulossa, Häli kertoo.

 

Torstaina Ideapark ja Komia Liikenne tiedottivat lisälinjoista, jotka kulkevat iltaisin ja viikonloppuisin Ideaparkkiin. Hälin mukaan tällä on haluttu palvella erityisesti työntekijöitä, mutta myös asiakkaita.

– Meistä on ollut hieman outoa, että täällä linja-autot lopettavat aika aikaisin kulkemisen eivätkä kulje viikonloppuisin lähes lainkaan. Haluamme, että pääsevät tänne, Häli sanoo.

– Ideana myös on, että jos täällä järjestetään vaikkapa lauantai-iltaisin konsertteja, bussilla pääsee poiskin.

Siitä, paljonko yhteistyö maksaa, Häli ei kerro. Sen sijaan hän kertoo, että suunnitelmissa on laajempiakin linja-autoyhteyksiä.

– Aloitamme yhteisen kuljetusliikenteen esimerkiksi Vaasaan ja mietitään muitakin lähikuntia, hän kertoo.

 

Ensi kesänä Seinäjoen katukuvaan tulevat myös kaupunkipyörät, jotka Ideapark on hankkinut.

– Täällä on pysäkki ja keskustaan tulee pari pysäkkiä. Kaupunkipyörä on jo avajaisissa esillä, mutta ne tulevat käyttöön ensi kesänä.

Hälin mukaan Seinäjoen Ideaparkin sijainti lähellä keskustaa on ollut myös heille itselleen oppimisen paikka. Lempäälän Ideapark on kaukana niin Tampereesta kuin Lempäälän keskustasta ja Oulun Ideaparkista on keskustaan noin kahdeksan kilometriä.

– Tässä kun ollaan niin lähellä keskustaa, on luontevaa, että voi tulla matkailuautolla ja jättää sen tähän ja lähteä pyörillä keskustaan, Häli sanoo.

Ensi kesänä on tulossa myös Ideapark-kaupunkijuna. Sen reittiä ei Hälin mukaan ole vielä päätetty.

– Olemme satsanneet aika paljon saavutettavuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Lisää aiheesta

Tässä ovat Seinäjoen Ideaparkkiin tulevat liikkeet – kaikki tilat vuokrattu31.10.2019 15.22
Komia Liikenne ja Ideapark yhteistyöhön – lisäliikennettä iltoihin ja viikonloppuihin7.11.2019 13.54

Kommentit (1)

Kommentit

Tuleeko edes Ikea myymälä

Tuleeko edes Ikea myymälä ideapark??

Etusivulla nyt

Uusimmat: Paikalliset

Luetuimmat paikalliset

Uusimmat

Luetuimmat