Suuntaa antavat liikennevalot

Riina Haapala

Viime aikoina päässäni ovat soineet kouluajoilta tutut liikennelaulut. Renkutukset ovat jääneet varsin hyvin päähän, vaikka niiden sanoma ei ehkä aina mennyt perille. Siitä kuitenkin on harvoin hyötyä, jos jalankulkija rallattaa liikennelaulua ja varoo autoilijoita, jos autoilija ei varo jalankulkijoita.

Seinäjoella tuppaa olemaan, ainakin omien havaintojeni mukaan, käytössä suuntaa antavat liikennevalot. Kyse ei ole siitä, etteivätkö valot toimisi, kuten pitää, vaan siitä, että niitä noudatetaan vähän sinne päin.

Viimeksi eilen töihin lähtiessäni katsoin, kun liikennevalojen palaessa punaisena autoilija hivutti itsensä ensin suojatien päälle ja kun mistään ei tullut ketään, ajeli päin punaisia.

Arkipäivää on se, että joku ajaa keltaisia päin. Ajan päivittäin Itikanmäen risteyksestä ja tuntuu olevan enemmän sääntö, kuin poikkeus, että joku ajaa keltaisia ja vielä punaisia päin. Risteys on toki ruuhkainen, sitä ei käy kieltäminen eikä valoista ehdi kovin moni auto kerralla.

Eikä kyseinen risteys ole toki ainoa, mutta sen menoa tulee seurattua muita useammin. Toissapäivänä tiekarhu körötteli punaisia päin Kirkkokadun ja Vapaudentien risteyksessä.

Näitä esimerkkejä riittää, varmasti jokaisella enemmän kuin tarpeeksi. Niin kauan kuin mitään ei satu, on helppo perustella, että eihän mistään tullut ketään. ”Mitään ei sattunut, eihän kukaan siihen aikaan liiku.” Mutta sitten kun sattuu, perusteleminen on vaikeampaa. Oli kiire, ajattelin ehtiväni. Ne ovat huonoja perusteita, kun vaarassa on jopa ihmishenki.

Kommentoi