Aaron puuttuvat miljoonat

Kari Hokkanen

Aarolta puuttuu aina kaksikymmentä miljoonaa, huusi Aarne Heikkilä kauan sitten, kun valtuusto käsitteli budjettia.

Välihuuto tarkoitti sitä, että kamreerilla oli tapana kuvata taloustilanne alakanttiin, eikä sitä otettu oikein todesta.

Melko yksimielisesti lisäiltiin menoja, vuosikymmenestä toiseen. Kasvettiin velaksi.

Seinäjoella on velkaa paljon yli kaupunkien keskiarvon: asukasta kohti 4 635, konsernivelkaa 9 204 euroa, ja ensi vuonna taas enemmän. Honkolan arvion mukaan jäädään ainakin kymmenen miljoonaa miinukselle. Menojen karsimistarve olisi 25 miljoonaa. Mahdoton tehtävä, sanoo Aaro.

Valtuustolla hyväksytetty strategia ei toteudu, taaskaan.

Strategiaseminaareissa virkamiehet esittelevät vastuualueidensa kehitystavoitteet ja -tarpeet. Ne ovat tavanneet toteutua, poikkeuksena Aaron eli menojen sopeuttaminen tuloihin.

On toki koetettu säästää ja lisätä tuloja, juustohöyläilty palvelujen kustannuksissa, korotettu veroja ja otettu enemmän osinkoa Energialta.

Mutta investoinneista ei ole juuri tingitty, tarpeettomistakaan. Viime vuosina vauhti on vain kiihtynyt.

Honkola pyrki kaupunginjohtajaksi vuonna 1999, mutta ei tullut valituksi.

Kaupunginjohtaja on kaupungin tärkein vallankäyttäjä. Ani harvoin hänen esityksistään poiketaan, ainakaan strategialuokan asioissa.

Olisiko kehitys – velankin – kulkenut toisin, jos viimeiset kaksi vuosikymmentä kaupunkia olisi johtanut Honkola?

Sitä emme tiedä. Ei Aarokaan lähtöhaastattelussa kasvua moittinut, vaikka velkaa valitti.

Kaupunginhallitus on nyt kovan edessä. Velanottoa on pakko hillitä. Suunniteltuja investointeja on hylättävä ja lykättävä. Uusi puheenjohtaja Kati Ojaniemi mainitsi Vapaudentien jatkeen sellaisena, jota ei toteuteta.

Se on hyvä alku, mutta ei tietenkään riitä. Ikäviä päätöksiä ja protesteja riittää.

Säästöt suututtavat enemmän kuin yhteinen velka.

Sen tietää Juha Sipilä, joka teki sen mikä oli välttämätöntä ja menetti 200 000 äänestäjää.

Kaksi seuraajaehdokasta on lauantaina kaupungintalolla kisaamassa, kumpi uskottavammin palauttaisi kadonneet kannattajat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu