Kolumni: Opintotuen tulorajan noston aika on nyt

toimitus

Viime viikolla Suomen Ylioppilaskuntien Liitto tai tutummin SYL sai aikaan pienimuotoisen keskustelumyräkän ulostulollaan. SYL pohti miksi opiskelijoilla ei ole oikeutta lomaan, vaikka kaikilla muilla Suomessa on. Kannanotossa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin opiskelijoiden lomailemisesta, vaikkakin monet halusivat vain keskittyä paheksumaan lomailun tarvetta.

Kysymys on ennen kaikkea opiskelijoiden jaksamisesta kokonaisuutena. Opiskelijoiden uupumus ja jaksaminen on kestoaihe, mutta valitettavasti toimenpiteet ovat jääneet riittämättömiksi ja ongelmat ovat vain yleistyneet. Tämän hallituksen onkin keksittävä lisää keinoja ongelman taklaamiseen.

Liiton huomio työn teon välttämättömyydestä opiskelijan toimeentulon kannalta ja toisaalta yritysten tarve kesätyöntekijöille on yleisesti hyvin tiedossa. Parhaimmillaan tämä kesätyö juurikin mahdollistaa myös lomailun, vaikkakin houkutus paiskia töitä koko kesän on suuri toimeentulon takaamiseksi lukuvuoden aikana.

Kovalla työn tekemisellä on kuitenkin varjopuolensa. Suomessa kun eletään, niin eihän kukaan nyt saa liikaa tienata, vaikka verot siitä maksaakin. Kovaa työtä tekevä parhaimmillaan, tai pikemminkin pahimmillaan, joutuu palauttamaan opintotukia tulorajojen ylittyessä takaisin Kelalle ja vieläpä korkojen kera.

Tämä mekanismi pitääkin huolen siitä, ettei opiskelijan kannata tehdä esimerkiksi toisena vuonna runsaammin töitä saadakseen pelivaraa omaan talouteen, jotta voisi keskittyä pelkkään opiskeluun jonain toisena vuonna. Voisihan edellisenä kesänä runsaasti töitä tehnyt opiskelija vaikka oikein lomailla, ja vieläpä ihan omin varoin.

OKM:n tämän vuotisen arvion mukaan opintotuen tulorajoja korottamalla voitaisiin jopa saada valtionkassaan lisää tuloja ja näin tulorajojen korotus maksaisi reilusti itse itsensä takaisin.

Ei yhteiskuntaa tarvitakaan maksamaan opiskelijoiden lomailua. Annetaan vain mahdollisuus palkita itse itsensä kovan työn tekemisestä, eikä rankaista siitä. Tämän hallituksen tuleekin tarttua vihdoin toimeen pitkään jo esillä olleiden tulorajojen korjaamiseksi tähän päivään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää