Mikä on naisen euro pelikentillä?

toimitus

Suomea arvostetaan tasa-arvoisena yhteiskuntana, ja naisten ja miesten euroa pidetään samansuuruisina. SM-tason urheilussa tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Oli kyseessä mikä laji tahansa, yhä edelleen naiset tulevat kaukana miesten takana. Naisjoukkueiden budjetit ovat kautta linjan pienempiä, sponsoritulot vähäisempiä ja myös pelaajille maksettavat palkkiot jäävät kauaksi miesten vastaavista.

Miksi näin? Onko naisten urheilu jotenkin vähempiarvoista tai vähemmän viihdyttävää kuin miesten? Ovatko naiset urheilijoina huonompia kuin miehet? Tuskinpa sentään. Eikö asialle pitäisi tehdä jotakin?

Minut on palkattu Nurmon Jymyn lentopallon myynti- ja markkinointipäälliköksi. Tärkein tehtäväni on saada Pohjanmaan yritykset innostumaan naisten urheilun kehittämisestä, ja houkutella heidät mukaan JymyVolleyn naisten liigajoukkueen tukijoiksi. Kylmä totuus kun on, että ilman taloudellisia panostuksia ja kunnossa olevia taustoja ei maan korkeimmalla sarjatasolla voi menestyä. Menestyminen taas on JymyVolleyn tavoitteista se kirkkain.

Kun taustat ovat kunnossa, voi joukkue keskittyä siihen, mitä se osaa parhaiten eli harjoittelemiseen ja pelaamiseen.

Ja voittamiseen.

JymyVolleyn ensi kauden liigajoukkue alkaa olla pikkuhiljaa kasassa. Tänä vuonna joukkueeseen on nostettu kokeneempien haastajiksi viisi nuorta tulevaisuuden tähteä. Viisikosta neljä on Nurmon Jymyn omia kasvatteja, viides heistä tulee naapurikunnasta, Kuortaneelta. Yksi kasvattajaseuran ajatuksista on tuoda juniorit riittävän ajoissa mukaan kovatahtiseen ja -tasoiseen liigaympäristöön. Vain riittävän kovassa seurassa noustaan huipulle, ehkä jopa maajoukkueeseen asti. JymyVolleyn sinisen pelipaidan päälleen pukiessaan 16-17-vuotiaat ottavat huiman askeleen eteenpäin omalla pelaajapolullaan.

Tulevalla kaudella JymyVolley haluaa tarjota kaikille yhteistyökumppaneilleen elämyksiä, kokemuksia ja vahvan fiiliksen siitä, että todellakin kannatti lähteä mukaan joukkueen tukijaksi ja taustavoimaksi. Olemme uudistaneet ottelukonseptia. Ensi kaudella tarjoamme tukijoille mahdollisuuden olla osana näyttävää, jännittävää ja mieleenpainuvaa ottelutapahtumaa. Iltapuhtee Nurmohallilla ei ole enää pelkkä lentopallo-ottelu vaan tapahtumakokonaisuus, jonka sisältöön tukijat pääsevät antamaan omia ideoitaan.

Yhteistyökumppanit saavat hallilta oman ”aition”, jossa he voivat jännittävän ottelun aikana ja ottelutauoilla vaihtaa kuulumisia, ideoita ja solmia vaikkapa uusia yhteistyökuvioita keskenään. Oma tavoitteeni on, että jokainen jymyläistä naislentopalloa tukeva yritys kokee yhteistyön seuran kanssa niin hyödylliseksi, että haluaa jatkaa sitä myös tulevina kausina.

JymyVolley on ainoa pohjalainen lentopallojoukkue naisten liigatasolla. Meidän tavoitteemme on tehdä JymyVolleysta koko maakunnan joukkue, lippulaiva, josta kaikki me pohjalaiset voimme olla ylpeitä. Yhteistyöllä se onnistuu ja siihen Nurmon Jymy haluaa haastaa kaikkia teitä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  3. Ihmisen ei tarvitse juoda 2–3 litraa vettä päivässä – Lääkärit teilaavat HS:ssa muotihokeman: "Sen hyödystä ei ole mitään näyttöä"
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  6. Rakennusliitto epäilee virhettä Kaivopuiston benjitornin käytössä: "Jonkun olisi pitänyt päivän päätteeksi laittaa puomi sisään"
  7. 32 500 suomalaista sai apua ilmiöön, joka voi viedä ennenaikaisesti hautaan – "Yksinäisyys on murrettavissa"
  8. Vaasan Oy lopettaa leipomotoiminnan Seinäjoella, Tampereella ja Kuopiossa
  9. Rahapula vai raittius syynä? Tämä käppyrä romahti 1990-luvun laman tasolle
  10. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  11. Hanneksenrinteelle nousee 20 miljoonan biopolttolaitos
  12. Käteen jää 1 200 e/kk – Yle: Matalapalkkatyö tuli Suomeen pysyvästi, jopa sadattuhannet silpputyön ja sosiaaliturvan varassa
  13. Nostot, panot, saldot... – HS: Tätä kaikkea Kela, verottaja ja ulosottomies pääsevät pian kurkkimaan suomalaisten pankkitileiltä
  14. Tässä on uusi äitiyspakkaus: Mukana toivebody – laatuun kiinnitetty entistä enemmän huomiota
  15. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"

Näytä lisää