Suomalaisessa työelämässä on tavannut olla selvä kahtiajako työntekijöihin ja yrittäjiin. Erottelulle on varmasti joskus historian hämäryydessä ollut hyvät perustelut. Onhan ruukin patruuna ilmiselvästi ihan eri lajin elävä kuin palkkarenki! Mutta maailma on muuttunut.
Yhä useampi palkansaaja työllistyy pätkittäin projekteihin tai muuten vain tilapäisiin hommiin. Työ on epävarmaa ja työurasta muodostuu ehkä hyvinkin pirstaleinen kokonaisuus. Fiksu palkansaaja asennoituukin työelämään kuin yrittäjä. Vaikka rahallista pääomaa ei työllistymiseen tarvitsisikaan, on osaamispääomaa kartutettava ja suhdepääomaa hoivattava.
Yrittäjiä puolestaan työllistämisen vastuu ja velvoitteet hirvittävät. Niinpä varsinkin väliaikainen työpanos ostetaan mielellään toiselta yritykseltä. Henkilöstöpalvelualalla kasvavat kohisten niin henkilöstövuokraus kuin ulkoistus- ja alihankintapalvelutkin.
Myös erilaiset tavat yhdistellä palkkatyötä, sosiaaliturvaa ja yrittäjyyttä ovat yleistyneet. Yrittäjän ja palkansaajan välimaastoon mahtuu sivutoimisia yrittäjiä, laskutuspalveluiden kautta operoivia kevytyrittäjiä sekä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä liikkuvia freelancereita.
Erilaiset tavat olla yrittäjä ovat yleistyneet siinä määrin, että Seinäjoellakin Uusyrityskeskus Neuvoa-Antava järjestää omia infotilaisuuksia sivutoimiyrittäjyydestä ja kevytyrittäjyydestä kiinnostuneille. Jo useamman vuoden on keskuksen asiakkaiden perustamista yrityksistä noin neljännes ollut sivutoimisia. Kyse ei ole ohimenevästä tai paikallisesta ilmiöstä. Työn murros koskettaa kaikkialla ja työelämän muutos jatkuu yhä. Sitä tärkeämpää on, että jokainen työikäinen on ainakin oman elämänsä yrittäjä: kantaa vastuuta omasta osaamisestaan ja jaksamisestaan.
Samalla voi pitää silmät auki kiinnostavien mahdollisuuksien varalta. Jos yritysidea alkaa itää, ei hyppy yrittäjyyteen ei välttämättä ole niin pitkä kuin luulisi, eikä niin peruuttamaton.