Kolumni: Turvallisuutta vai vapauden rajoittamista?

Jesse Luhtala

Kolumni

Kuluvalla viikolla on astunut voimaan muutettu tartuntatautilaki. Uudistettu laki antaa järeämmät keinot viranomaisille koronapandemian hillitsemiseksi. Vaikka meistä jokainen haluaa pitää huolen ihmisten terveysturvallisuudesta, niin näiden keinojen kanssa liikutaan hyvin vaarallisilla alueilla. Jo koetuksella ollut elinkeinonvapaus on entistä huolestuttavammin uhattuna.

Muutosten myötä kunnat ja aluehallintoviranomaiset voivat rajoittaa asiakasmääriä yksityisissä liiketiloissa. Esimerkkinä on käytetty usein kuntosaleja ja muita yksityisiä liikuntatiloja. Viimeisenä vaihtoehtona laki mahdollistaa tilojen sulkemisen määräajaksi kokonaan. Siis käytännössä mahdollistaa liiketoiminnan pysäyttämisen.

Vaikka sinällään viranomaisille jää aina harkintavaltaa ja mahdollisuus huomioida erilaiset tilanteet, on vaikea nähdä miten se käytännössä onnistuisi. Ei se ole onnistunut tähänkään mennessä eri rajoitustoimenpiteiden määräämisen kanssa.

Yrittäjien ja erityisesti ravintolayrittäjien oikeustajua on koeteltu pitkin koronavuotta. Onko oikein, että esimerkiksi lapualaisen lounasravintolayrittäjän toimintaa rajoitetaan, kun viimeisen vuoden aikana tautitapauksia on ollut alta parikymmentä. Tämä osoittaa laajojen alueellisten päätösten epäoikeudenmukaisuuden. Ei ole millään tavalla perusteltua ulottaa näin harvaan asutussa maassa päätöksiä maakunnan laidasta laitaan. Tilanteet voivat olla täysin päinvastaiset Soinissa kuin Teuvalla.

Yritykset tekevät parhaansa asiakkaiden ja tätä myötä oman liiketoiminnan suojelemiseksi. Yhteiskunnan on luotettava yritysten omiin panostuksiin, sillä jokaisen yrittäjän intresseissä on asiakkaiden turvallisuudesta huolehtiminen.

Viranomaisten on syytä pitää kaikenlaiset rajoitustoimet äärimmäisenä keinona ja huomioida yrityksen tekemät erityisjärjestelyt. Vain toistuvat laiminlyönnit tai räikeät rikkomukset terveysturvallisuuden näkökulmasta voivat olla peruste rajoittaa elinkeinonvapautta tartuntatautilain nojalla. Tällöinkin tarkkaan harkiten ja täsmätoimena, ei laajoina suurpiirteisinä sulkuina laajoille alueille.

Kirjoittaja on yrittäjä ja Seinäjoen kaupunginvaltuutettu

Kommentoi