”Koronakriisin hoidossa ovat korostuneet liikaa valtiotason säännökset ja ohjeet sekä yksisuuntainen ja usein etäännyttävä viestintä. Ihmislähtöisyys eli ihmisten toimintakyvyn tukeminen on jäänyt vähälle”, sanoo psykologi ja filosofian tohtori Ville Ojanen Helsingin Sanomien uutisessa 6. huhtikuuta (hs.fi).
Kommentissa on kaksi tasoa. Ensimmäinen koskee ihmisten ymmärrystä päätöksenteon taustoista, perusteista ja prosessista. Viimeisimpänä kansalaisia hämmentää pallottelu liikkumisrajoitteista. Hallituksen valmisteleva lakiesitys vedettiin lopulta pois perustuslaillisten ongelmien vuoksi. Erityislaatuinen tilanne vaatii poikkeuksellisia tapoja ratkaista ongelmia, sekä myös nopeutettuja keinoja reagoida. Näyttäytyykö hallituksen toiminta nyt asiantuntevalta, vai ponnettomalta. Onko demokraattinen rakenteemme luotu estämään toimimista kriisitilanteissa tilanteen vaativalla joustavalla tavalla kansalaisten turvaamiseksi? Kumpi on suurempi perusoikeus, oikeus terveyteen ja turvallisuuteen, vai liikkumisenvapaus? Miksi muissa länsimaissa liikkumisrajoitteita on voitu toteuttaa, ja niihin kansalaiset ovat myös yhdessä sitoutuneet.
Avainsana lieneekin yhdessä. Uusi-Seelanti on väkimäärältään Suomen kokoinen valtio. Siellä korona-pandemia on selätetty erinomaisesti. Taustalla on valtion nopeat ja todella tiukat rajoitustoimet koskien myös liikkumista, mutta myös maahan tulemista. Taustalla on myös kansalaisten yhteishenki, jossa kaikki halusivat sitoutua tartuntojen leviämisen estämiseen. Töitä tehtiin yhdessä, kaikkien yhteisen hyvän eteen.
Onko Suomen koronastrategia #yhdessä vai #rajoitteilla. Ihmiset erotetaan tällä hetkellä luonnollisista yhteisöistämme ilman, että samaan aikaan luotaisi ihmisille yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Yhteenkuuluvuuteen kuuluu myös kaksisuuntainen viestintä, joka hallituksen tasolta on typistynyt epäselviin ja vaikeasti tulkittaviin lausuntoihin.
Jos päätökset tuntuvat kansalaisista poukkoilevilta, huonosti perustelluilta ja jokseenkin merkityksettömiltä, ei niihin samalla tavalla sitouduta. Jokaisen kansalaisen elämä on odotustilassa, mutta myötätuntoa sille ei tunnu tulevan. Tämä onkin alussa olevan sitaatin toinen puoli. Mikä on tilanteen vaikutus ihmisten jaksamiselle, stressille ja hyvinvoinnille? Epävarmuus, eristäytyneisyys ja mahdottomuus suunnitella elämäänsä tuottaa ääretöntä stressiä sekä vähentää tunnetta oman elämänsä hallinnasta.
Ihmiset erotetaan tällä hetkellä luonnollisista yhteisöistämme ilman, että samaan aikaan luotaisi ihmisille yhteishenkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kyseessä ei välttämättä ole se, mikä on totta, vaan miltä se näyttäytyy ulospäin. Ymmärrän, ettei vastauksia tiedä kukaan, mutta viestinnällisillä keinoilla voidaan myös luoda luottamusta ja vähentää epävarmuutta. Minä en koe, että niin tehdään nyt. Minulla ei ainakaan ole luottavainen olo, eikä myöskään olo, että voisimme olla erilläänkin yhdessä. Tälle ei ole annettu riittävästi painoarvoa ja henkisen kuorman satoa tullaan korjaamaan vuosia sen jälkeen kun tautitilanne on saatu selätettyä.
Laura Kaski, kirjoittaja on Seinäjoen Sanomien päätoimittaja