Pääkirjoitus: Vaalisalaisuus

Eetu Lehtola kirjoitti viime viikon (19.5.) kolumnissaan ”öyhöttämisestä”. Hän kertoi kohdanneensa ehdokashankinnassa sen ilmiön, ettei ehdolle viitsitä lähteä, koska pelätään verkossa tapahtuvaa dissaamista, moittimista ja kiusaamista. Lehtola ei ole ainoa, jolta olen kuullut tästä ilmiöstä ja nimenomaisesti tämän ilmiön vaikutuksesta siihen, mikä on halu lähteä itse ehdolle vaaleihin. Miksi me aikuiset ihmiset käyttäydymme siten, etteivät ihmiset uskalla lähteä toteuttamaan demokratiaa? Onko poliittisuudessa jotain halveksittavaa?

Ehdokkaaksi lähteminen vaatii rohkeutta, ja se on arvostettavaa. On myös tärkeää, että ihmisillä on vaihtoehtoja. Kuntavaaleissa valitut henkilöt edustavat meitä, ja toivon mukaan myös edustavat sitä kirjoa, millainen joukko ihmisiä iän, sukupuolen, kansallisuuden, arvojen tai asuinalueiden jakauma huomioiden on kuvaava otos kunnan asukkaista. Tämä rakenne vaatii tietenkin sitä, että kaikki käyttävät äänioikeuttaan eli äänestysvelvollisuuttaan. Demokratia on oikeus, jonka edestä on taisteltu. Mutta kiinnostaako kuntavaalit ja kuntien päätäntäprosessi nuoria alle 30-vuotiaita tarpeeksi äänestämiseen tai ehdolle lähtemiseen?

Nuorten syitä äänestämättä jättämiseen saattaa olla esimerkiksi se, ettei olla sitouduttu kuntaan, koska paikkakunnalla voidaan olla vain opiskelemassa. Toinen usein kuultu syy on sopivan ehdokkaan puute. Kolmantena kuulee vähäisen ymmärryksen kuntapäättämiseen liittyvistä asioista.

Jos asian pukee siten, että kiinnostaako nuoria saada skeittiparkki, tai onko tärkeää nuorille perheille saada tiettyjä perhepalveluita, tai onko vaikka alle 25-vuotiaille tarjottu ilmainen ehkäisy tärkeä asia. Kaikista näistä päätetään valtuustossa budjetteja ja strategioita ratkottaessa. Samoin valtuustossa päätetään se, nostetaanko kaupungin strategiaan keskustan kehittäminen viihtymisen paikaksi, tai ympäristöasiat sekä ilmastonmuutosta torjuvat kestävän kehityksen suuntaviivat päätöksiä ohjaaviksi arvoiksi. Kuntapolitiikka ei ole etäistä, eikä se koske vain joitain muita, vaan se koskee meitä kaikkia.

Kuntavaalit ovat toki poliittiset. Ihmiset asettuvat eri puolueiden listoille, joko sitoutuneina eli puoluekirjan omistavina tai sitoutumattomina eli vähemmän poliittisina henkilöinä. Vaikka vaalit ovat aina sidotut politiikkaan, ovat kuntavaalit ehkä kaikista vaaleista vähiten poliittiset. Tottakai jokainen hakeutuu lähinnä omia arvojaan olevan puolueen riveihin (tai sen puolueen riveihin, joka sattui ensin kysymään tai jonka listoilla paras kaverikin on), mutta ennen kaikkea jokainen lienee edustavan omia arvojaan, lähiympäristöään tai tärkeäksi kokemiaan asioita.

Mutta saavatko meidän nuoret äänestää ketä haluavat tai asettua sen puolueen listalle, jonka kokevat eniten omakseen? Poliittista aktiivisuutta ohjaamme nimittäin myös me, lastemme vanhemmat. Olen valitettavasti kuullut tarinoita siitä, etteivät lapset voi äänestää tiettyjä puolueita tai he eivät voi lähteä tiettyjen puolueiden listalle, koska se ei sovi vanhempien arvoille. Kysynkin tässä meiltä vanhemmilta, onko meillä oikeus sanoa meidän nuorille aikuisille kuinka he saavat tai eivät saa ajatella, tai kuinka heidän pitää tai pitää olla äänestämättä? Eikö meidän tehtävämme ole opettaa lapsillemme äänestämisen ja vaikuttamisen tärkeys, antaa heidän tehdä valintansa omista arvoistaan ja tärkeinä pitäminään asioista?

Mutta saavatko meidän nuoret äänestää ketä haluavat tai asettua sen puolueen listalle, jonka kokevat eniten omakseen?

Ennakkoäänestys alkoi tänään. Nyt on yksinkertaista antaa äänensä vaikka kauppareissulla tai opiskelupäivän aikana. Meillä on myös olemassa vaalisalaisuus. Se tarkoittaa, että kenellekään ei tarvitse kertoa, ketä äänestää. Se on jokaisen sydämen asia.

Laura Kaski, Seinäjoen Sanomien päätoimittaja

Kommentoi