Kolumni: Keltainen kortti politiikassa

Olen toiminut kaksi kautta päättäjänä kaupunginhallituksessa. Kuluneella kaudella, olemme onnistuneet päätöksenteossa aiempaa paremmin.

Säästöohjelmista huolimatta ovat vaikutukset olleet kuntalaisten palveluihin melko pieniä. Vaikkapa koulun lakkauttamisia ei ole valtuuston tarvinnut päättää, eikä myöskään veronkorotuksia.

Henkilövalintoja on tehty lähes liukuhihnalta.

Kaupunginjohtajan lisäksi on valittu mm. geodeetti, kaupungin insinööri, ympäristöjohtaja ja liikuntatoimenjohtaja. Väki vaihtuu nuorempaan ja tyyli siinä samassa. Rasinmäki & kumppanit saavat seurata päätöksiä keinutuolista.

Elinkeinopolitiikan kannalta kaupunki on säilyttänyt vetovoimansa ja koronan vaikutukset ovat olleet pelättyä pienemmät. Kaupungin koronavuoden tulos jopa ylitti odotukset, siihen toki vaikuttaa valtion tuet kaupungille ja sairaanhoitopiirille.

Yritysten investoinneista on pakko nostaa elintarviketeollisuuden Suomen historian toiseksi suurin yksittäinen investointi Atrian siipikarjateurastamo, 155 ME. Tämä päätös kantaa hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

Raaka-aineen tuottavat maatilat sijaitsevat merkittävältä osin Seinäjoella, joten myös tilakohtaisia investointeja on odotettavissa. Sen ansiosta viljan ja herneen kysyntä on vahvalla pohjalla. Seinäjoen asema ruokamaakunnan pääkaupunkina vahvistuu.

Poliittisen päätöksenteon henki kuluneella kaudella on ollut masentavaa. Seinäjoen valtuuston henkeä heikentää eräs valtuutettu, joka kaivelee Seiska-lehden tyylillä päättäjistä uutisia omaan ”lehteensä”. Hyvän maun raja on monet kerrat ylitetty. Selvät asiavirheetkin jätetään korjaamatta.

Sen mitä olen oppinut vuosien saatossa päättäjänä, että luottamus on tärkeää. Päättäjän on luotettava siihen, että asiat voidaan käsitellä kokouksessa luottamuksella. Omien tavoitteiden saavuttaminen päätöksenteossa onnistuu vain siten, että tulee toimeen paitsi oman ryhmän, myös muiden puolueiden päättäjien kanssa.

Palstoilla huutamisella katkotaan vain siipiä päättäjän uskottavuudesta, eikä äänestäjien toiveet päättäjän päätöksiin toteudu. Tilanne on sama kuin jalkapallossa keltainen kortti.

Aki Ylinen, kirjoittaja on kaupunginhallituksen 2.vpj Keski-Nurmosta

Kommentoi