Olen työstänyt työryhmäni kanssa koko perheen näytelmää ”Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö”, joka saa ensi-iltansa 15.7. Piirin Kesälavalla. Prosessin alussa sain tärkeän neuvon: ”Salla, muista aina ajatella sitä, että yleisössä on 5-vuotias katsoja.” Ajattelin, etten aikuisena osaa katsoa asioita lapsen silmin. Kutsuimme tuttavaperheiden lapsia katsomaan vielä keskeneräisiä läpimenoja. Jostain syystä aloin jännittämään lapsia enemmän kuin teatterikriitikoita. Lasten huomiot ja kommentit ovat tärkeintä palautetta, jota voin esityksen ohjaajana saada, sillä hehän tässä ovat esityksemme kohdeyleisönä.
Olen joskus kuullut kommentin, jonka mukaan lastenkulttuurin ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, sillä se on vain lastenkulttuuria, eivätkä lapset ole niin tarkkoja sen suhteen mitä näkevät. Naurettava ajatus. Lapset eivät suinkaan ole katsojina tyhmiä, itse asiassa lapset ovat usein paljon viisaampia katsojia kuin me aikuiset. Siinä missä me kiinnitämme huomiota suuriin kuvioihin ja kokonaisuuksiin, lapset kiinnittävät huomiota pieniin asioihin, yksityiskohtiin. He lumoutuvat esityksen maailmasta ja näkevät paljon sellaista, joka meiltä aikuisilta jää huomaamatta. Tämä pätee myös tavalliseen arkipäivään: aikuinen katsoo päivää kokonaisuutena ja arvioi sen karkeasti hyvänä tai huonona päivänä. Lapsi taas tarkastelee asiaa siten, että oli mukavaa syödä jäätelö iltapäivällä. Niin helppoa se on, ilo.
Lastenkulttuurin merkitystä lasten vanhemmille ei voi olla ottamatta huomioon tässä kontekstissa. Koeyleisössä olleet vanhemmat kiittelivät minua vuolaasti, kun saivat tulla katsomaan harjoitustamme, minä kiittelin takaisin. En tiedä vanhemmuudesta mitään, sillä minulla ei ole lapsia, mutta uskon kuitenkin tietäväni, ettei se aina ole maailman helpoin homma. Siksi jokaisen vanhemman kiitos lämmitti sydäntäni hurjan paljon. Jos minulla on mahdollisuus tarjota puoleksitoista tunniksi tekemistä lapsiperheelle, se on luultavasti parasta mitä voin tehdä.
Syy sille, että tavoitteenani on tehdä vakavasti otettavaa lastenteatteria, on se, että saisimme murrettua ajatuksen siitä, että lastenkulttuuri on jotenkin toissijaista, sillä nähdäkseni se on arvokasta työtä. Me kulttuurintarjoajat olemme etulinjassa tulevien sukupolvien taidekasvatuksessa.
Kaikesta huolimatta minulle palkitsevinta palautetta on se, kun lapset juttelevat vielä roolivaatteissa olevien näyttelijöiden kanssa ja näen, että he ovat päässeet hetkeksi maailmaan, jossa kaikki on uutta ja ihmeellistä.
Salla Honkanen teatteri-ilmaisun ohjaaja