Sain kunnian osallistua sotiemme sankarivainajan hautajaistilaisuuteen. Nuoren 19-vuotiaan pojan, Osmo Hakalan, joka vapaaehtoisena 17-vuotiaana lähti sotatielle ja palasi kotiin nyt, 77 vuotta myöhemmin. Kotipitäjänsä Teuvan sankarihautausmaalle, sen ristin alle, joka hänelle jo vuonna 1948 oli pystytetty Talin-Ihantalan rintamalle jääneenä. Sieltä hänet oli löydetty kahden muun kaatuneen kanssa.
Matka kesti pitkään ja tuli päätökseensä arvokkaan, kunnioitusta osoittavan tilaisuuden myötä. Tavalla, jonka tuo elämästään sen alussa luopumaan joutunut nuori on ansainnut. Hän on ansainnut meidän jokaisen, yltäkylläisyydessä ja itsestäänselvyyksien keskellä elävän suomalaisen, nöyrimmän kunnioituksen ja syvimmän kiitoksen. Ilman häntä, ja heitä kaikkia lähes 95 000:ta kalleimman uhrin antanutta, maailma olisi meille jotain ihan muuta. Suomalaiset eivät olisi maailman onnellisin ja tasa-arvoisin ja vakain kansa. Meitä ei olisi.
Tunnen äärimmäisen syvää kiitollisuutta heitä kohtaan. Sillä ilman vapautta, joka saavutetaan vain oman isänmaan kautta, ei täällä olisi mitään siitä, mikä meille on tänäänkin itsestään selvää. Syvin kiitokseni tälle nuorelle miehelle, jonka elämä jäi elämättä, jotta me saamme omamme.
Tunnen nöyrintä kunnioitusta heitä kohtaan, jotka tarttuivat aseeseen velvollisuudentunnosta, pakosta, isänmaan rakkaudesta ja pelon ylittävästä halusta puolustaa sitä, minkä varaan suomalaisuus ja meidän kaikkien olemassaolon oikeus ja mahdollisuus rakentuu - isänmaata. Sen suomassa turvassa meidän on helppo maailmassa olla ja sitä arvottaa, kukin tahtomallaan tavalla, omien mielipiteiden ja arvojen mukaisesti. Osana tällaista menneitä ja nykyisiä sukupolvia yhdistävää ja koskettavaa tilaisuutta todella pysähtyy miettimään sitä, mikä on tärkeintä.
Maailma muuttuu, mutta muutos ei ole itseisarvo. Siinä muutoksessa ei saa unohtaa oman pienen kansamme arvoa. Eikä varsinkaan sitä, millainen hinta sen olemassaolon oikeutuksesta on maksettu. Valitettavan lyhyt on kuitenkin ihmiskunnan muisti.
Koronaepidemia on pistänyt yhteiskunnan sekaisin ja vaatinut sopeutumista uudenlaiseen arkeen. Sitä ei voi verrata sota-ajan kärsimyksiin ja tuhoon, mutta järisyttävä muutos se on turvatussa vapaudessamme ollut. Se on herättänyt meidät huomaamaan, miten nopeasti normaali ja tavanomainen voi vaihtua epävarmuuteen tulevasta.
Nyt kysytään vastuunottoa ja vastuuntuntoa, jotta tilanne saadaan normalisoitua.
Puhe rokotuksen tehosta näyttää synnyttäneen ajatuksen, että tilanne olisi ohi. Maakunnassamme koronarokotuskattavuus on kuitenkin maan heikoimpia, etenkin nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Nyt kysytään vastuunottoa ja vastuuntuntoa, jotta tilanne saadaan normalisoitua. Vaikka ei omasta terveydestään kanna huolta, rokote on otettava kansakunnan vuoksi. Tässä kohtaa käsivarren ojennus on pieni ja vaatimaton mutta samalla tärkeä teko meidän kaikkien yhteisen hyvinvoinnin eteen.
Johanna Koskiahde, kirjoittaja on Seinäjoen Snaomien toimittaja