Pääkirjoitus: Koronapassi kiitos

Etelä-Pohjanmaan -maakunnassa on valitettavasti koko maamme heikoin rokotekattavuus. Jälleen kerran Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri myös tällä viikolla huikkii rokotuksiin alle 40-vuotiaita, sillä siinä ikäluokassa rokottautumisinnokkuus on erityisen heikkoa.

Viime viikkoina koronatartunnat ovat painottuneet nuoriin ikäluokkiin.Tämä näkyy tällä hetkellä valitettavasti ennen kaikkea kouluissa ja päiväkodeissa, jossa jatkuvasti normaaliin arkeen palaamista häiritsee altistukset ja karanteenit. Altistuksien takana on valitettavan usein perheiden nuoret aikuiset.

Koronapassin valmistelut jatkuvat edelleen ministeriössä. Pelkoni on, että valmistelut jatkuvat niin kauan, ettei passista enää ole merkittävää hyötyä rokotuskattavuuden noustessa ennen sitä riittävän korkealle.

Passin käyttöönoton hitaus on ihmeteltävää. Monessa Euroopan maassa se on jo aktiivisessa käytössä esimerkiksi museoissa, tapahtumissa ja konserteissa. Se vaaditaan myös ulkomaille matkustaessa. Suomessa koronapassia on vasta pilotoitu ainakin Helsingissä, mutta kokemukset olivat hyviä. Rokotusten edelleen jatkuessa, passi mahdollistaisi maailman vähittäisen avaamisen ja näin esimerkiksi elinkeinoelämän toiminnan piristymisen.

Koronapassilla tarkoitetaan todistusta, joka kertoo, onko passin omistaja rokotettu, onko hän sairastanut hiljattain koronan tai onko hänellä tuore negatiivinen testitulos. Koronapassina käy Omakannasta tulostettava EU:n koronatodistus tai siihen liittyvä QR-koodi, jonka saa ladattua puhelimeen. Kaikki siis periaatteessa on jo valmiina, vain kehoitus ja selkeä toimintaohje sekä -malli puuttuvat. Yleinen mielipide ei ole vastainen. Elinkeinoelämän keskusliitto kertoo, että heinäkuussa Taloustutkimuksella teetetyn kyselyn mukaan 63 prosenttia suomalaisista kannattaa koronapassin käyttöönottoa Suomessa. 23 prosentin mielestä koronapassia ei tulisi ottaa käyttöön ja 14 prosenttia ei tiennyt asiaan kantaansa.

Seinäjoen kulttuurialan toimijat eivät ole vapaaehtoisesta testaamisesta kiinnostuneet. Näin he ilmaisevat Seinäjoen Sanomien tämän viikon pääaukeaman jutussa. Rajoitusten ja säädösten kanssa noudatetaan alueviranomaisten antamia sen hetkisiä kehotuksia. Todennäköistä nimittäin on, että koronapassin käyttöönotto tulee perustumaan tapahtumanjärjestäjän vapaaehtoisuudeen pyytää koronatodistusta. Toimija tahollaan arviot passin tarpeellisuuden ja hyödyt suhteessa mahdollisiin haittoihin.

Suomessa koronapassia on vasta pilotoitu ainakin Helsingissä, mutta kokemukset olivat hyviä.

Koronapassi antaa odottaa itseään, tai riittävää rokotekattavuutta. Siihen asti liike-elämä, perheet ja harrastukset ovat alati muuttuvien ja poukkoilevien rajoitusten armoilla. Jokaisella on tasa-arvoinen mahdollisuus ottaa rokote, ja jokaisella on valinnanvapaus siitä, miten oikeuttaan käyttää.

Laura Kaski, Seinäjoen Sanomien päätoimittaja ja yksikönjohtaja

Kommentoi