Pääkirjoitus | Yhteisvastuu kantaa kansaa

Viikonloppuna juhlittiin jokaista isää. Perhepiiriin kokoontumisessa oli suuren juhlan tuntua paitsi itse päivän teeman vuoksi, myös siksi, että sukujuhlat ovat olleet harvassa näinä vuosina. Yhdessä on hyvä olla.

Muutama viikko sitten vietettiin Seinäjoella komeassa kirkossamme toista suurta juhlaa, jolla kunnioitettiin suomalaisia äitejä, tyttäriä ja vaimoja, joiden yhteisvastuun ja uhrimielen voima ja tahto kantoi läpi yhteiskunnan vaikeimpien aikojen. Juhla oli Lotta Svärd-järjestön 100-vuotisjuhlavuoden pääjuhla Etelä-Pohjanmaalla.

Juhlassa sain kunnian olla mukana seppeleiden viejien saattueessa osana partiolaisten muodostamaa airuetta. Kun Narvan marssin soidessa saattelimme muistoseppeleet kohti hautausmaata ja muistomerkkejä, hetki oli tärkeä ja arvokas. Kuten lottien tekemä työ. Kovimmassa paikassa on todistettu, että suomalaisissa naisissa asuu voima ja rohkeus. Ja usko isänmaahan, tahto sen eteen miesten rinnalla kaikkensa antaa. Sen näyttää meille jäljessä tuleville polville Lotta Svärd-järjestön jäsenten yhtenäisenä rintamana sotiemme vuosina tekemä työ. Isänmaan suurimman koitoksen keskellä he lannistumatta ja toivoa menettämättä nostivat suomalaisten yhteisen edun kaiken yksityisen yläpuolelle, valmiina kalliin hinnan siitä maksamaan, lastensa ja heidän lastensa edestä.

Etenkin nuorille osallistuminen tällaiseen tilaisuuteen on ainutlaatuinen kokemus. Heille sodan kauhun kokeneiden sukupolvi elää vain tarinoissa, viimeisten veteraanien ja lottien vuorollaan joukostamme poistuessa. Perinnetyön merkitys kunniakansalaisten työn muiston ylläpitämiseksi nousee yhä tärkeämpään rooliin, ja sen pariin tarvitaan nuorempia polvia nyt. Yhdessä me menneiden ja tulevien polvien kanssa tämän maan jaamme, vaikka eri aikana.

Maailma ympärillä on levoton, epävakaa ja arvaamaton. Yhteen hiileen puhaltaminen on aina ollut pienen kansan ainut toivo.

Korona koettelee edelleen, ja yhteisvastuun perään kysytään senkin edessä. Alkaa näyttää siltä, että ei riitä yksi piikki, ei kaksi eikä ehkä edes kolme. Pelkoa ja epävarmuutta on kaikkialla. Ja kuitenkin, vaikka se arveluttaisi, yhteisen hyvän nimissä tehdään se, mikä on tehtävä. Mennään rokotukselle.

Ja kuitenkin, vaikka se arveluttaisi, yhteisen hyvän nimissä tehdään se, mikä on tehtävä.

Johanna Koskiahde

Seinäojen Sanomien vt. päätoimittaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat