Kolumni | Nyt ne on ohi!

On tammikuun 23. päivä ja sunnuntai-ilta kello 19.55. Sannaa jännittää. Annika hikoilee. Petteri hermoilee. Eetua arvelluttaa. Näitä neljää ihmistä yhdistää tässä vaiheessa yksi ja sama asia. On aluevaalien tulosilta ja kenelläkään heistä ei ole mitään hajua miten aluevaalien ennakkoäänet tulevat jakautumaan. Ja mikä tulee olemaan äänestysprosentti? Ovatko ihmiset olleet ylipäänsä kiinnostuneita aluevaaleista?

Oikeastaan tuohon hetkeen voidaan kiteyttää Suomen historian ensimmäiset aluevaalit. Kaikki oli uutta, niin äänestäjille kuin ehdokkaille. Menestyvätkö perinteiset kuntapoliitikot vai ovatko nämä sosiaali- ja terveysalan ehdokkaiden vaalit? Keskittyvätkö äänet vain oman kunnan ehdokkaalle?

Koronatilanteen vuoksi perinteistä vaalityötä kentällä vaalitelttojen ympärille oli käytännössä mahdotonta tehdä. Viestiä aluevaalien tärkeydestä äänestäjille oli vaikea viedä eteenpäin. Joidenkin mielestä nämä olivat bensavaalit, joidenkin taas maakuntaveron vastustamisen vaalit.

Nyt kuitenkin aluevaalit ovat ohi ja työ voi alkaa. Olemme saaneet Etelä-Pohjanmaan alueelle aluevaltuuston sekä 59 uutta aluevaltuutettua. Aluevaltuusto keskittyy sekä päättää vain ja ainoastaan siitä, miten meidän hyvinvointialueen lähipalvelut järjestetään vuoden 2023 alusta alkaen? Näihin palveluihin kuuluvat perusterveyden-, erikoissairaan-, sekä sosiaalihuolto. Lasten, nuorten ja perheiden palvelut. Ikääntyneiden palvelut. Mielenterveys- ja päihdepalvelut. Ihmisen hyvinvointipalvelut.

Aika näyttää mihin suuntaan hyvinvointipalvelut alueellamme tulee menemään. Ongelmat eivät edelleenkään ole poistuneet uuden aluevaltuuston valitsemisen myötä. Maakunnan väki vanhenee ja palveluita tullaan tarvitsemaan lisääntyvissä määrin myös tulevaisuudessa. Työtä siis riittää.

Mielestäni suurin parannus on nyt se, että perusterveydenhuolto sekä erikoissairaanhoito siirtyvät nyt saman ”katon” alle. Näin ollen synergiaetu tulee olemaan merkittävä.

Kiitos minua äänestäjille. Työ jatkuu. Aluevaltuuston varavaltuutettuna. Tulevaisuuden tähden.

Kirjoittaja on Seinäjoen kaupunginvaltuutettu

Etusivulla nyt

Luetuimmat