Tätä kirjoittaessani televisiosta soi olympiavoiton tuoman huuman kruunaten Vesalan kauniin kirkkaalla äänellään laulama Finlandia ja samaan aikaan Putin aloittaa sodan Euroopassa julistamalla kapinallisalueet Ukrainasta itsenäistyneiksi valtioiksi. Se hetki, jos mikä, pysäyttää.
Sitä on tässä maassa ennenkin oltu onnellisia ja uskottu rauhaan, ja seuraavassa hetkessä kutsuttu miehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Historia toistaa itseään, koska evoluutio kohti parempia ja viisaampia valintoja vie ihmislajilla huomattavasti paljon enemmän, kuin kolme sukupolvea. Suomalaiset sen naapuristaan tietävät, että kaiken se ottaa, mitä ei vastarinnalla estetä ottamasta.
Euroopan unionin perustamisen taustalla oli pyrkimys vakauttaa Euroopan poliittinen kenttä ja sitouttaa valtiot taloudellisesti niin tiukasti toisiinsa, että estetään kaiken tuhoava kolmas maailmansota. Koskaan enää ei herrakansa Saksa tulisi nousemaan Ranskaa vastaan. Unionin kehitys on ollut pitkä ja menestyksekäs. Eripurasta huolimatta tahto ja näkemys yhteisen edun hyödyistä on tehnyt Euroopasta vahvan toimijan.
On vaikea kuvitella Eurooppaa ilman Euroopan unionin tuomia vapauksia, avoimuutta ja yhteen nivottua taloutta. Iso-Britannian lähtö herkisti miettimään, että nytkö on saavutettu aallonharja, yhteistyön ja liittoutumisen huippu. Tämän enempään eivät eurooppalaiset moninaiset ja kulttuurisesti omaleimaiset kansat keskenään pysty.
Nyt on käsillä tilaisuus näyttää, pystyvätkö. Vastustetaanko Venäjän valtapyrkimyksiä yhtenä rintamana. Kun keskustelukumppani vastapuolella ei ole juttutuulella, keinot ovat vähissä.
Jokainen äiti ja isä toivoo, että omien lasten elinaikana ei sota syttyisi. Että he eivät joutuisi sitä kärsimystä elämään ja siinä kuolemaan.
Sitä on tässä maassa ennenkin oltu onnellisia ja uskottu rauhaan, ja seuraavassa hetkessä kutsuttu miehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin.
Teemaa raastavasti sivuten tässä lehdessä on evakkotarinan romaaniksi kirjoittaneen Merja Mäen haastattelu. Kuten hänkin toteaa, perehtyminen sotahistoriaan avaa meille jälkipolville välähdyksittäin niitä tunnelmia, mitä sodan kokeneet elivät. Niistä kirkastuu se syvin ajatus ja toive: kunpa sota ei koskaan enää syttyisi.
Johanna Koskiahde
vt. päätoimittaja