Kolumni Omalla aikavyöhykkeellä

Elän ruuhkavuosi. Valmiiksi jo vähän naurattaa. Elämä on imaissut pyörteeseensä ja välillä tuntuu, että turvavyö irtoaa.

Viime aikoina, olen puntaroinut paljon sitä, mikä on oman aikani arvoista. Paljonko käytän aikaa työhön, harrastuksiin, ystäviin tai vapaaehtoistoimintaan. Mietin myös, annanko tarpeeksi aikaa perheelle ja parisuhteelle, entä osaanko vain olla?

Arjessa tulee sukkuloitua roolista toiseen. Olen äiti, vaimo, tytär ja sisko. Olen myös ystävä, naapuri, lippukunnanjohtaja ja partiolainen. Roolista toiseen vaihtaminen vaatii taitoa ja erityisesti itsensä johtamista. Arjessa on paljon asioita, joiden hälyyn omat ajatukset voivat helposti hukkua. Oman sisäisen äänen kuuntelu vaatii herkkää korvaa. Tässä ajassa pysähtyminen on tehty melkein mahdottomaksi.

Ajan virrassa kulkeminen vaatii todellakin taitoa. Itsensä tuntemista, omien vahvuuksien ja heikkouksien huomaamista. Se vaatii taitoa pyytää apua silloin kun sitä tarvitsee ja tahtoa antaa myös omastaan. Aika vaatii myös armollisuutta, kertausta ja harjoittelua.

Luin kerran aloittelijan mielestä. Kun suhtaudumme asioihin aloittelijan mielellä, havainnoimme niitä kuin näkisimme ne ensimmäistä kertaa. Kohtaamme tilanteet ikään kuin tuorein silmin. Tästä syystä juuri ne lapsuuden kesät tuntuivat niin kovin pitkiltä. Uusia kokemuksia karttui matkaan päivittäin. Jossain välissä samoja kokemuksia kertyi sitten enemmän ja enemmän. Päivät, viikot ja vuodet tuntuivat ja tuntuvat menevän nopeammin.

Tulevalta kesältä toivon paljon pysähtymisen hetkiä. Partiolippukuntamme matkaa heinäkuussa Finnjamboreelle, Hämeenlinnan Evolle. Silloin kaivan mieleni uumenista aloittelijan mielen. Hypähdän eri aikavyöhykkeelle ja annan aikaani tärkeälle harrastukselleni. Kaappaan ajan kaverikseni kainalooni, arvostan sen läsnäoloa ja nautin ruuhkavuosien vilinästä hetki kerrallaan.

Kirjoittaja on Tasangon Talvikit ry:n lippukunnanjohtaja

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat