Kolumni | Hallituksen työllisyystoimet edelleen riittämättömiä

Valtiontalouden tarkastusvirasto moitti hiljattain maan hallituksen talouspolitiikkaa vakavin luvuin. Rinteen hallituksen aloittaessa ns. tulevaisuusinvestoinnit oli tarkoitus rahoittaa työllisyyden kasvulla ja julkista taloutta tukevilla työllisyystoimilla. Tosiasiassa ne on rahoitettu velkarallilla, mistä aletaan maksamaan kovaa hintaa nyt kun korot alkavat nousta. Koronaa on hoidettu, mutta mukana on paljon muutakin kuin välttämättömiä menoeriä. Hallitus löytää velanoton vähättelyn nyt edestään. Käytännössä hallituksen toimettomuus vie Suomea kohti hyvinvointipalveluiden leikkauksia tai massiivisia veronkorotuksia.

Työllisyys on kyllä kohentunut, mutta nykyisen hallituksen toimien ansiota se ei liiemmälti ole. Toimet ovat olleet poukkoilevia eikä työllisyyden kasvua ole tuettu johdonmukaisesti. Nykyinen pohjoismaalaisittain matala työllisyystilanne ei riitä kattamaan hyvinvointiyhteiskunnan menoja. Hallituksen olisi viimein kyettävä tekemään aidosti merkittäviä ja julkista taloutta tukevia päätöksiä.

Korkojen kasvu laittaa myös kuntien taloutta kireämmälle jo entisestään vaikeassa tilanteessa.

Hallituspuolueet ovat moneen otteeseen moittineet työllisyystoimia kritisoineita vaihtoehtojen puutteesta. Apu löytyisi niinkin läheltä kuin valtiovarainministeriön julkaisemasta muistiosta. Valtiovarainministeriö julkaisi 14.8.2020 muistion julkista taloutta vahvistavista työllisyysuudistuksista, joilla työllisyys kasvaa 60 000 ihmisellä. Kokoomuksen mielestä valtiovarainministeriön esittämien työllisyystoimien ikääntyneiden sekä palveluiden ja työttömyysetuuksien kokonaisuudet ovat toteutettavissa. Lisäksi kaikista oppositiopuolueista on kyllä annettu vaihtoehtoja toistuvasti hallitukselle työllisyyden vahvistamiseksi.

Me täällä kuntatasolla painimme tismalleen samojen haasteiden kanssa, ollessamme osa julkisen talouden kokonaisuutta. Korkojen kasvu laittaa myös kuntien taloutta kireämmälle jo entisestään vaikeassa tilanteessa. Tämä kaikki osuu vielä samaan aikaan kun sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi siirtyy alueille.

Tilanne vaatii hallituspuolueilta vastuunkantoa tässä ja nyt. Tekoja tarvitaan eikä ole aikaa jäädä odottamaan eduskuntavaaleja.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, valtuustoryhmän puheenjohtaja

Etusivulla nyt

Luetuimmat