Kesäkuun 29. päivänä tehtiin historiaa: Suomi kutsuttiin Naton jäseneksi. Turkki käy vielä kauppaa, mutta toki jäsenyys toteutuu.
Kansalaismielipide muuttui uskomattoman nopeasti. Helmikuussa Natoon halusi vajaa neljännes suomalaisista, nyt 80 prosenttia. Hyökkäys Ukrainaan tulkittiin alkusoitoksi Venäjän marssille kohti imperiuminsa vanhoja rajoja, Tornionjoellekin.
Yksimielisyyttä selittää sekin, että hallituksessa ovat ne, jotka ovat kannattaneet liittoutumattomuutta, ja oppositiossa ne, jotka ovat Natoon aina halunneet.
Sama koskee suhtautumista huikeasti kasvaviin sotilasmenoihin. Miljardi on pieni raha, kun ostetaan hävittäjiä ja tilataan sotalaivoja. Ei valita kokoomuskaan holtitonta velanottoa.
Putinille ovat kiitollisuudenvelassa Yhdysvaltain sotateollisuus, mutta myös meidän kenraalimme ja amiraalimme.
Mikä jäsenyyden turvamerkitys oikeasti on, emme tiedä. Ajatus on, ettei Venäjä uskalla Nato-maahan hyökätä. Mutta jos se uskaltaisi, eturintamassa kävisi huonosti. Viron pääministeri muistuttikin, että Naton nykydoktriinin mukaan hyökkäystä Baltian yli ei pyrittäisi pysäyttämään, vaan maat vapautettaisiin sitten aikanaan.
Ei kuulosta hyvältä. Mutta uskotaan, että molempien armeijat pysyvät omalla puolellaan. Eihän Suomi sentään Ukraina ole.
Ilmajoen oopperanäyttämölle tuotiin kaksi koronavuotta odottanut ”Hiljaiset perivät maan”. Musiikista en sano muuta kuin että hienolta kuulosti. Sanoja seurasin historioitsijan silmin.
Hyvin vastasi totuutta. Lapuanliike vaati ensin kommunismin ja sitten demokratian hävittämistä maasta ensin lainsäädännöllä ja sitten suoralla toiminnalla. Lyötiin, murhattiin ja muilutettiin, eikä samanhenkinen virkavalta aluksi juuri rikoksia tutkinut.
Ooppera kuvasi draamallisin keinoin liikkeen traagisia ja koomisia piirteitä. Pappien ja Hilja Riipisen jumalanvalitsemaksi julistama Kosola viihtyi helsinkiläisen huijarinaisen salongissa, jossa kieltolakia ei tunnettu. Ei Vikistä ollut Suomen Mussoliniksi, eikä IKL saanut lopulta kannatusta niinkään paljon kuin kommunistit olivat saaneet.
Voitto oli hiljaisten, maltillisten ja kansanvallan. Mutta kyllä historian harhapolkujakin on syytä muistaa.