Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Soukanjoen professori Mikä on normaalia?

Joku kanteli JSN:lle Ilkka-Pohjalaisessa olleesta vaasalaisen kansanedustajan Jukka Mäkysen (ps.) kolumnista. Kantelijan mielestä lehti rikkoi hyvää lehtimiestapaa julkaistessaan pride-kulkueita ja seksuaalivähemmistöjä loukkaavan ja täynnä valheellisia väittämiä olevan kirjoituksen.

Päätoimittaja Mantilan mielestä julkaiseminen mahtui sananvapauden piiriin.

Niin minustakin.

Epäilemättä juttu oli tarkoitettu loukkaamaan. Saattoi siinä olla perättömiä väittämiäkin.

Mutta eihän mielipidekirjoituksen väittämien tarvitsekaan olla tosia eikä jotakuta loukkaavien mielipiteiden julkaiseminen ole kiellettyä, kunhan ei rikoslakia rikota. Syytekynnys on onneksi korkea, koska lain määrite ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on kovin tulkinnanvarainen.

Kun kantelusta kerrottiin Ylen TV-uutisissa, sen aiheeksi mainittiin, että kirjoituksessa oli annettu ymmärtää, ettei homoseksuaalisuus ole normaalia.

Kyselytutkimuksen mukaan Suomessa homoiksi itsensä tuntevia oli vuonna 1991 0,6 prosenttia miehistä ja 0,7 naisista. Minun kielikorvani mukaan heidän seksuaalista käyttäytymistään ei voi pitää normaalina. Se on eri asia, ettei näitä 40 000 – 50 000 ihmistä saa leimata huonommiksi. Yhdenvertaisuuslaki kieltää myös kaikenlaisen syrjinnän.

Jos suvaitsevaisuutta halutaan edistää karnevalistisesti, senkin tulee olla sallittua. Edistääkö se, on kyllä kyseenalaista. Saattaa vaikuttaa päinvastoinkin. Ainakaan kuntien, seurakuntien tms. yhteisöjen ei pitäisi osallistua, koska se sitten taas loukkaa monia.

Mäkysen tavoitteena lienee ollut oman kannatuksensa kasvattaminen. Luultavasti onnistui, kiitos JSN:lle tehdyn kantelun ja sen herättämän jatkojulkisuudenkin.

Mäkynen viittasi myös valmisteilla olevaan translakiin. Joskus ihminen katsoo syntyneensä väärän sukupuolen kehoon ja haluaa vaihtaa. Lainmuutos pyrkii tekemään vaihtamisen helpommaksi.

Ongelmiakin siitä aiheutuu, ainakin naisurheilulle. Kun miehenä keskinkertainen muuttuu sukupuolta vaihdettuaan samoilla tuloksilla huipuksi, on houkutus tällaiseenkin kikkailuun olemassa.

Minusta entisten miesten sulkeminen naistensarjoista ei ole lainvastaista syrjintää, vaan terveen järjen käyttämistä.