Keskittämisen aikakaudella on hienoa lukea uutinen uudesta kyläkoulusta, jollainen on eilen avattu käyttöön Ilmajoella. Juttu on luettavissa tässä lehdessä. Kylissä on maaseudun elämä ja sen tukemiselle löytyy perusteita, jos niin vain halutaan poliittisessa päätöksenteossa nähdä.
Kylien lapsilla on rauhallinen luonnonläheinen lapsuus kaukana kaupungin melskeestä, mutta myös kaukana kaupungin virikkeistä. Harrastuksiin on pitkä ja kallis matka, etenkin, kun esimerkiksi kuntien ja kansalaisopistojen tarjoamat toiminnot ovat vuosi vuodelta vähentyneet sivukyliltä. Kummasti harrasteryhmään on aina pidempi matka, kun se joudutaan taittamaan keskustasta sivukylälle, kuin vastakkaiseen suuntaan tehtynä.
Mutta yksi arvokas harrastus, eränkäynti, on lähellä maaseutukylissä asuvia. Perinteisesti isältä pojalle kulkenut harrastus, joka monille elämäntavaksi muotoutuu, vie lapset lähelle luontoa kokemaan, näkemään ja oppimaan elämän perusasioita ja ympäristöä, jonka osana olemme. Lapset oppivat metsästysharrastuksen kautta arvostamaan luontoa ja sen eläimistöä. Lapset oppivat myös arvostamaan ruokaa uudella tavalla, kun näkevät ja kokevat vanhempiensa mukana osallistuen, miten paljon vaivaa ja aikaa sen hankkimiseen on käytettävä. Itse kotikylän joesta kalastetun ahvenen tai lähimetsästä pyydetyn metsäjäniksen valmistaminen ruuaksi on elämys, jonka lapsi ja nuori muistaa.
Metsästyksen suurin arvo on juuri siinä, että se vie ihmisen osaksi luontoa tavalla, jollaiseksi suhde luontoon on tarkoitettu. Ihminen ottaa sieltä sen, minkä luonto antaa. Perinteinen eränkäynti on metsissä vaeltamista, kannonnokkaan istuen hiljentymistä, kuuntelemista ja seuraamista. Siihen kuuluu myös jahdin tuoma jännitys, ymmärrys siitä, että onnen lisäksi tarvitaan taitoa ja tietoa, jotta Tapio omastaan osan antaisi.
Toisinaan on pyyntionni myöden ja pyytäjä saa hakemansa, mutta useimmiten eränkäynnin onni tulee aivan muualta kuin saaliista. Metsä rauhoittaa ja antaa unohtaa kaiken arkisen stressin ja paineet. Eränkäynti on parhaimmillaan aikamatka hetkeen, jolloin oli vain ihminen, luonto ja mahdollisuus selvitä siellä itsensä raviten.
Metsästysseurat kutsuvat nuoria mukaan toimintaan yhä edelleen. Nuorisotoimintaa järjestetään ja myös he, jotka eivät tuttujen metsästäjien kautta kulje mukaan harrastukseen, voivat päästä hienosta lajista osalliseksi. Esimerkkinä Kurikan Metsästysseuran tekemä nuorisotyö, joka on huomioitu valtakunnan tasolla. Siitä on malliksi muillekin. On metsästysseurojen oma tehtävä muuttaa kulttuuriaan niin, että kynnys harrastukseen madaltuu nuorille ja kansanperinteemme keskeinen osa, suomalainen eränkäynti monine muotoineen, säilyy ja kehittyy myös meidän alueellamme.