Ruokaa tarvitaan aina, joka päivä. Siinä piilee toivonkipinä, joka tässä kriisin ajassa kantaa maatalousyrittäjiä. Usko omaan tekemiseen ja siihen, että ammattia tarvitaan, kuten tämän lehden sivun 8 jutussa haastateltu nuori viljelijä pohtii.
Viljelijöiden jaksaminen on koetuksella. Taloudellisen taakan lisäksi mieltä painavat alati voimistuvat paineet ja vastakkainasettelu.
Kotimainen ruoka on meidän kaikkien asia.
Ruoan matka pellosta pöytään on yhä harvemmalle tuttu. Mummola maaseudulla ei enää olekaan normi vaan poikkeus. Kosketus alkutuotantoon on kadonnut ja sen mukana ymmärrys. Kuva maataloudesta rakentuu median yksipuoliseen uutisointiin ja sosiaalisen median kanavista esiin nousevien hauskojen ja hellyttävien kotieläinpihojen puuhasteluihin. Lähiruokapäivä 10. syyskuuta antaa jokaiselle kiinnostuneelle mahdollisuuden vierailla ruoan alkulähteillä. Tärkein oppi on se, että ruoka ei kasva, vaan se kasvatetaan. Ilman maatalousyrittäjien ammattikuntaa ei ole ruokaa.
Historia opettaa, jos sitä pysähtyy kuulemaan. Yhtä paljon, kuin NATO-keskustelun aikana on toistettu lausumaa ”ei koskaan enää yksin” tulisi ruoantuotannon kotimaisuudesta käytävässä keskustelussa huoltovarmuuden turvaamiseksi lausua ”ei koskaan enää riippuvaisia muiden tuottamasta ruoasta”. Sotien jälkeen elettiin niukkuuden ja pulan raskasta aikaa, kun kotimainen ruoantuotanto ei riittänyt vastaamaan kysyntään eikä ulkomaisen ruoan tuonti ollut riittävää. Nälkää on tässä maassa nähty, mutta markettien loputtomien täysien hyllyjen edessä seisoessa sellaiseen on nykypäivänä vaikea uskoa. Parinsadan vuoden takaisten suurten nälkävuosien opettamana suomalainen maatalous painottui sittemmin karjankasvatukseen, koska nähtiin, että siinä kohtaa, kun halla vie kaiken ruokaviljan, kasvaa vielä nurmi, jolla naudat ravittiin. Ymmärrys tuli kokemuksesta.
Kotimainen ruoka on meidän kaikkien asia. Huolestuneena kuuntelen maatalousyrittäjien viestiä ahdingosta, joka jatkuu edelleen, yhä syventyen. Kustannuksia kustannusten päälle, yhteiskunnan riittämättömät toimenpiteet ruokaketjun tasapainon saavuttamiseksi ja kotimaisen ruoan ansaittua vähäisempi arvostus saavat todella huolestumaan siitä, mistä lapseni ja heidän lapsensa ruokansa tulevaisuudessa saavat. Terveellistä, eettisesti tuotettua ja tutkitusti puhdasta ruokaa ei meidän kansallemme kukaan kasvata ja jalosta, jos emme sitä itse tee.