Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni Kiitos Luojalle ja Seinäjoen Energialle

En ole pitkään aikaan törmännyt sähkösopimusta tarjoaviin feissareihin kauppakeskuksissa. Nuo usein työuraansa aloittelevat nuoret, joiden katsekontaktia yritti aina parhaansa mukaan välttää, tuntuvat kadonneen jäljettömiin. Tunsin aina heitä kohtaan sympatiaa, vaikka itse myyntipisteen koitin kiertää kaukaa. Useisiin vaaleihin osallistuneena tiedän, kuinka ankeaa ihmisten häiritseminen esitteillä voi olla.

Sähköllä hallitaan nyt maailmaa ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Koitin ottaa askelia jo tulevaisuuteen ja kävin koeajamassa sähköauton. Kiva ajaa, mutta kallis. Inflaatiossa jälkeen jäävät palkat eivät kannusta investointia tekemään. Valtion myöntämä hankintatukikaan ei paljoa lämmitä. Se on kyllä osattu laskea myyntihintaan mukaan. Vielä on pakko ajaa bensakoneella, vaikka edullista ei ole sekään. Saastutan, siis maksan.

Energian hinta on sähköistänyt tunnelmat ja poliitikot esittelevät kilpaa erilaisia vaihtoehtoja, joilla kansalaisten kohoavia elinkustannuksia voitaisiin hillitä. Syytä onkin, onhan kriisi osittain itseaiheutettua. Oikeistolaisen ideologian ajamana ja laput silmillä tehdyt Caruna ja Uniper kaupat tulivat ja tulevat kansalaisille kalliiksi.

Vaikka Seinäjoen Energia joutuu nostamaan hintojaan, on sen tarjoama sähkö edelleen kilpailukykyistä.

Suomessa kuntien ja kuntayhtymien omistamia sähköverkkoyhtiöitä on pistetty rahapulassa lihoiksi. Monopoliasema myynnissä on mille tahansa firmalle houkutteleva tilaisuus. Ei siis ihme, että sähköyhtiöille riittää ostajia. Rahakas tarjous voi olla pikku kunnalle houkutteleva vaihtoehto, mutta kehottaisin harkitsemaan, meneekö kunnan itsenäisyys kuntalaisten elinmahdollisuuksien edelle.

Takavuosina Seinäjoella on kuulemma kaupungin energiayhtiön myymistä myös harkittu. Itse muistan vielä viime vuosikymmenen alusta valtuustossa puheita, joissa talouden tasapainottamiseksi vaadittiin Seinäjoen Energian kauppaamista. Onneksi mitään vakavampia keskusteluja ei silloin aiheesta ole tietääkseni käyty. Ne setelitukot olisivat jo todennäköisesti käytetty ja mahdolliset sijoitukset pörssissä pelattu.

Vaikka Seinäjoen Energia joutuu nostamaan hintojaan, on sen tarjoama sähkö edelleen kilpailukykyistä. Energian hinta saattaa olla tulevaisuudessa yhä suurempi kilpailuetu sekä asukkaiden, että yritysten sijoittumisessa käytävässä kilpailussa.

Suurin ja tärkein asia on kuitenkin se, että oman yhtiön voitot eivät valu Caymansaarille, vaan jäävät alueelle ja käytetään asukkaiden palveluiden hyväksi. Sosialismia sanoisi joku, järkevää sanon minä.

Kirjoittaja on Pohjanmaan Vasemmiston puheenjohtaja ja kaupunginvaltuutettu Seinäjoelta