Ähtärin Tuomarniemellä minulla on tapana käydä Seitenkuhilaantien varrella katsomassa vanhaa kuusikkoa. Kuusikosta käytetään nimitystä varoituskuusikko.
Alueella on tehty hakkuita viime vuosisadan alkupuoliskolla. Osalle alueesta jätettiin nykyään esillä olevan jatkuvan kasvatuksen mallin mukaisesti alikasvoksista kasvamaan uusi kuusikko ja osa uudistettiin hankikylvönä männylle, osa uudistettiin muulla tavoin. Nyt tämä alikasvoksesta uudistettu kuusikko on jo noin 200-vuotias ja vieressä oleva uudistettu metsikkö vajaa puolet siitä. Puumäärä uudistetussa metsikössä on selkeästi jatkuvan kasvatuksen mallikuusikkoa suurempi.
Aikanaan luontaisesti valtapuuston alle oli syntynyt kuusikko, josta uutta metsää alettiin kasvattamaan. Alikasvoskuuset olivat silloin jo yli 50-vuotiaita, eli ne olivat iältään ylittäneet parhaat kasvuvuotensa. Nuoret metsät kasvavat parhaiten noin kolmikymmenvuotiaina, kun kyseessä ovat meillä yleisimmät havupuut mänty ja kuusi.
Tässä metsäskasvatusmuodossa uudistamiskuluissa säästetään, mutta jatkossa menetetään huonona kasvuna paljon. Toki metsä on jatkuvapeitteinen ja monimuotoisuuttakin saadaan vanhan puuston myötä ainakin säilytettyä.
Paljon puhutaan siitä, mitä jätetään tuleville sukupolville. Tällaisen metsän jättäminen ei ainakaan tuo tuloja, hiilen sidonnasta puhumattakaan. Tällaisen metsän omistaminen sopinee parhaiten muualta toimeentulonsa saaville hyvätuloisille maanomistajille.
Nykyinen varoituskuusikko alkaa olla jo monella tapaa tiensä päässä ja lahotessaan vapauttaa hiiltä luoden samalla monimuotoisuutta, vaikka ei järeää metsää olekaan. Vierestä aikanaan uudistetun metsän alta löytyy yli 60-vuotiasta alikasvoskuusikkoa, johon on tavoitteena perustaa uudet koealat tulevien sukupolvien ihmeteltäviksi.
Toisenlaistakin metsää Ähtäristä löytyy. Siperian lehtikuusikko, jonka pituus on lähes neljäkymmentä metriä. Se saattaa olla pisintä metsää Etelä-Pohjanmaalla. Lehtikuusien alle on luontaisesti syntynyt kuusikko, joka on yli viisitoista metriä pitkää, osin jo tukkikokoista kuusikkoa. Kasvu on ollut erinomaista kahdessa latvuskerroksessa. Eli oikealla paikalla monimuotinen jatkuva kasvatuskin onnistuu.
Metsän kiertoaika on kuitenkin noin ihmisen ikäinen ja kaikki ei tapahdu heti, joka tuntuu nykyihmiselle sopivan heikonlaisesti. Saa nähdä, kuinka Suomen metsien käy, kun viisaimmat ihmiset isuvat Brysseliisä ja Mannerheimintiellä.
Kirjoittaja on metsäalan opettaja