Ihmiset elävät tänä päivänä yhä pidempään. Samaan aikaan pienet kylät autioituvat ja nuorempi sukupolvi muuttaa opiskelupaikkojen ja työn perässä kaupunkeihin. Koulutettua hoitohenkilökuntaa ei saada pienille paikkakunnille edes rahalla. Tämän vuoksi kotihoidon ammattihenkilöstö joutuu toimimaan liian suuren työkuorman alla ja kotikäynneillä ehditään tekemään vain välttämättömät hoidolliset toimenpiteet. Samaan aikaan vanhusten yksinäisyys ja tästä johtuvat mielenterveysongelmat sekä alkoholin käyttö lisääntyvät.
Kotona asuminen on jokaisen ihmisen, myös vanhusten oikeus. Hoidammeko huonokuntoisia vanhuksia liiankin pitkään kotona? Yksinäisyys, pelko ja sosiaaliset syyt ovat fyysisen toimintakyvyn ja muistisairauksien ohella merkittävimpiä syitä, jotka lisäävät tarvetta siirtyä tehostettuun palveluasumiseen. Kotona toteutettu hoito on kuitenkin edullisempaa ja tehostetun palveluasumisen paikkoja kunnissa on yhä vähemmän. Näille paikoille joudutaan jonottamaan hyvinkin pitkään. Jonotusajan pitäisi kuitenkin olla kohtuullinen ja paikan järjestyä kolmessa kuukaudessa.
Tehostettu palveluasuminen turvaa asukkaalle hyvän ympärivuorokautisen hoidon ja hoivan lisäksi myös inhimilliset asuinolosuhteet sekä sosiaalista verkostoa. Tällöin ikäihminen voi kokea turvaa ja nukkua yönsä levollisesti hoitajan valvoessa. Ikääntyneen toimintakyky ja fyysinen vointi voivatkin usein kohentua huomattavasti hänen muutettuaan ympärivuorokautisen hoidon piiriin. Tärkeää olisikin tarjota ikäihmisille juuri niitä palveluita, joita he tarvitsevat ja joihin he myös itse haluavat.
Hoitajamitoitus tehostetussa palveluasumisessa on tällä hetkellä 0,6 asukasta kohden, 1.4.2023 mitoitus nousee 0,65 asukasta kohden ja 1.12.2023 mitoitus on jo 0,7 per asukas. Lähihoitajien saatavuus tulevaisuudessa näyttää hankalalta, koulutukseen on yhä haastavampaa saada opiskelijoita ja yleisesti hoitoalan vetovoimaisuus heikkenee vuosi vuodelta. Tähän vaikuttavat työn raskaus, hoidettavien lisääntyneet haasteet, palkkataso ja yleinen yhteiskunnallinen keskustelu ja hoitohenkilökunnan arvostus. Nekin nuoret, jotka alalle hakeutuvat tähtäävät akuuttisairaanhoitoon, ensiapuun tai ambulanssiin. Näiden hoitajien työstä nuorille on muodostunut ruusunpunainen kuva lähinnä saippuasarjoista.
Me kunta- ja hyvinvointialueen päättäjät tiedostamme nämä ongelmat ja pyrimme päätöksillämme parantamaan työoloja, koulutusmahdollisuuksia ja sitä kautta työn imua hoitotyöhön. Ikäihmisten hoidon laatu ja asuinolosuhteiden turvaaminen eivät synny itsestään.