Viikonloppuna perheemme haki joulukuusen. Se ei ole mikään pikavisiitti, jossa ensimmäinen tai toinen huonekorkeuteen soveltuva kuusiyksilö valikoituu metsätien poskesta koristeiden kantajan kunniakkaaseen tehtävään. Se on retki, joka vaati kolmen metsäpalstan potentiaalisten kohteiden tarkistuksen, seitsemän kelvollisen vaihtoehdon kohdalla kuusen ympäri pyörivää tarkempaa analyysiä ja puolet päivän valoisista tunneista.
Ehdittiin välissä käristeet sentään nuotiolla lasten kanssa paistaa ja herukkamehulla janoa sammuttaa. Ja ehdittiin kulkiessamme tarkistaa menneen kesän heinäysurakan ulkopuolelle ajanpuutteessa jääneiden kuusten vointi. Kuuset sitovat ahnaasti hiiltä metsitetylle pellolle istutettuina ja ovat vihdoin päässeet kasvuun heinästä selviytyen, useiden haastavien vuosien jälkeen. Ehdittiin tarkistaa hirvinauhoin ympäröidyn rauduskoivikon rauha, vielä olivat latvat pystyssä hirviltä säästyneinä. Luontaisesti uudistuneen harvennetun hieskoivikon alle istutetut pikku kuuset voivat nekin hyvin, hehkuen vehmaan vihreänä lumisessa hunnussaan. Eipä olisi uskonut, kun niitä kuokalla kiviseen maahan pari kesää sitten saatettiin. Saatiin todeta myös tämän vuoden tulokkaiden, keväällä turvekankaan mättäille istutettujen mäntyjen, lähteneen kasvunsa alkuun.
Suomalainen metsänhoito on sellaista, monipuolisesti kuhunkin maaperään ja ympäristöön soveltuvan puuston huolellista hoitoa ja uudistamista. Suomalaiseen tutkimukseen nojaavaan tietoon perustuvaa toimintaa. Vain hoidettu kasvu on tuottavaa ja vain se sitoo hiiltä tehokkaasti. Suomen metsätaloutta on vuosikymmeniä hoidettu kestävästi, jatkuvasti puuston vuosituottoa kasvattavasti. Ensiaskeleet metsänhoitoon otettiin 1900-luvun alussa, talousmetsien pitkäkestoinen hyvinvointi otettiin asiaksi 1950-luvulla ja viimeiset 40 vuotta metsänhoidossa ympäristöasiat ovat olleet yhä näkyvämmässä osassa. Metsissä tehdään nykyään valtava määrä lakisääteistä suojelutyötä. Metsäomistajien omaehtoista suojelutyötä metsissä on tehty aina, sillä kukaan ei metsää niin rakasta ja sen salaisuuksia tunne, kuin sen hoitaja. Suomen metsät ovat pienten kuvioalojen mosaiikki, joka tarjoaa eliöstölle monipuolisen elinympäristön. Metsien moninaiset eläin- ja kasvilajit hyötyvät taimikoista, nuorista metsistä, vanhoista metsistä, aukoista, lahopuusta, riistatiheiköistä ja suojakaistaleista.
Täysin järjettömältä ja oikeustajun vastaiselta tuntuukin siinä omaa joulukuusta metsästä peräkärrylle kantaessa pohtia metsiin ulkopuolisten kohdistamaa painetta ja EU:n tasolla toteutukseen etenevän kestävän rahoituksen luokittelujärjestelmän eli taksonomian kohtuuttomia vaatimuksia. Niissä piireissä korvat on suljettu ja silmät peitetty tutkitulta tiedolta ja eteenpäin vie politisoitunut oma totuus, jossa suomalainen tutkimustieto, sukupolvien kokemus, omaisuudensuoja ja arvot eivät paina. Uskomattomalta tuntuu, että eteläpohjalaisesta metsästämme mitään tietävä, sen ominaisuuksiin perehtymätön ja metsän historiasta tietämätön sanelee jossain kaukana, miten sitä parhaiten hoidetaan.