Päätoimittajalta Todellisuus on valinnanvarainen

Pääsin haastattelun yhteydessä tutustumaan Seinäjoen ammattikorkeakoulun laajennetun todellisuuden laboratorioon. Monille meistä, jotka emme IT-alaa hallitse, virtuaalitodellisuus ja sen kehittäminen on jotain, joka liittyy pelimaailmaan. Se on sitäkin, mutta myös teollisuudelle ja pk-yrityksille mahdollisuuksia luovien teknologioiden kehitystyötä. Seinäjoella on usean vuoden tauon jälkeen vuodesta 2021 koulutettu taas tietotekniikan insinöörejä. Hyvä niin, sillä alan osaajia alueellamme tarvitaan, ja Seinäjoella tehdään laadukasta alan tutkimusta. Kaikki kehitys nojaa IT-alan osaajiin. Jopa alaa ymmärtämätön tietää sen.

Toisille arjen murheista pakeneminen käy parhaiten siirtymällä virtuaalitodellisuuteen tietokonepelien kautta. Toisille, myös minulle, toinen todellisuus avautuu metsään astuessa. Kun jahtimaat aukeavat eteeni oman kotioven avatessani, tunnen oloni etuoikeutetuksi.

Viikonloppuna rusakkojahdissa tuli mietittyä luontosuhdetta subjektiivisesti ja laajemmasta näkökulmasta. Oma luontosuhde perustuu siihen ajatukseen, että maasta on kaikki tällä planeetalla oleva tullut, ja maaksi on se tuleva. Ihminen on osa luontoa, ja ihmisellä on oikeutensa ja velvollisuutensa omaa elinympäristöään kohtaan. Luonnon keskellä eläville sen osana oleminen käy vaivatta, ja suhtautuminen siihen pysyy realistisena. Kaikki, mitä luonnossa tehdään, ei ole väärin tai siitä pois. Metsänhoito on lisännyt Suomen metsien kasvua tavalla, jolla on pystytty säilyttämään luonnon monimuotoisuus Euroopan maiden vertailussa huipputasolla, yli 95 prosenttia lajeista säilyttäen. Metsästyksellä taas säännellään riistakantoja, jotka ylisuurina aiheuttavat vahinkoa liikenteessä sekä maa- ja metsätaloudessa. Riistanliha on lisäksi arvokasta ravintoa.

Yhteys luontoon voi syntyä vain, kun elää siitä, kuten alkutuotannon parissa työtä tekevät elävät.

Siinä kohtaa, kun ihminen siirtyy etäälle luonnosta ja elinympäristön vallitsevana elementtinä on betoni, asfaltti ja elektroniikka, hämärtyy yhteys luontoon. Ja ymmärrys siitä, että yhteys tarkoittaa vastavuoroisuutta.

Kävin viikonloppuna paitsi erällä, myös elokuvissa. Katsoin kohutun ja kehutun Avatar: The Way of Water-elokuvan, joka kertoo klassisella kaavalla rakennetun tarinan hyvän ja pahan taistelusta ulkoavaruuden planeetalla. Elokuva kertoo eläimellisestä ihmismäisestä lajista, joka on fyysisessä yhteydessä luontoäitiin. Ihminen on se paha, joka saapuu planeetalle tuhoten kaiken ahneudessaan. Mietin, mikä on ylipitkäksi venytetyn tieteiselokuvan maailmanlaajuisen suosion selitys. Ehkä se on juuri ihmisten luonnosta vieraantuminen. Elokuva inhimillistää eläimet ja kasvit, koko luomakunnan. Yhä useampi urbaanissa ympäristössä kasvanut suomalainen suhtautuu luontoon samalla tapaa. Kuin luonto olisi jotain erillistä ja irrallista, johon ihminen ei kuulu. Yhteys ja vastavuoroisuus puuttuu ajattelusta täysin.

Samat ihmiset vaativat metsäluonnon täysrauhoitusta ja jatkavat samaan aikaan luonnon saastuttamista urbaanissa ympäristössä elintavalla, jonka materian he unohtavat tulevan luonnosta ja päätyvän luontoon.