Kolumni Kotieläinten hyvinvoinnista

Kotieläintiloilla viimeistään ensi viikolla hakuun menevä eläinten hyvinvointikorvaus on tuonut jälleen mukanaan muutoksia tukiehtoihin. Ihan viime metreille pidetään koulutuksia tukiehtojen sisällöistä – ne kun julkaistiin aivan viime tingassa. Kustannuskriisin kurittamalle viljelijälle jää hyvin vähän aikaa tehdä mahdollisia muutoksia toimintatapoihin tai vaikkapa eläinsuojan rakenteisiin. Nopeisiin käänteisiin olemme alalla kuitenkin tottuneet.

Positiivisena näen, että nyt meitä suomalaisia sianpitäjiä vihdoin palkitaan siitä, mistä saksalaiset kollegamme ovat jo vuosia saaneet lisähintaa: sian ehjästä saparosta. Suomessa kun lainsäädäntö kieltää saparoiden katkaisun – käytäntö, joka lähes kaikissa muissa Euroopan Unionin maissa on sallittu. Nyt voimme hakea hyvinvointikorvausta lihasikojen olosuhteiden parantamisesta eli siitä työstä, mitä jo nyt teemme suomalaisten hyväksi koettujen tuotantotapojen ja lain takia.

Sika on tarkka eläin. Sen hoitajan pitää olla vielä tarkempi.

Sian saparo ei pysy ehjänä, jos jokin mättää sen mielestä olosuhteissa. Virikkeitä pitää olla riittävästi, jotta kaverin hännänpää ei ala kiinnostaa. Ruuhella pitää olla tilaa, kun ruoka tulee tai takariviin jäänyt alkaa ajan kuluksi nakertaa karsinatoverin saparoa. Ruokaa pitää olla sopivasti ja tarpeeksi usein. Monesta pieneltä tuntuvasta syystä voi possun kuppi mennä nurin. Saparoa pidetäänkin ammattilaisten keskuudessa sian hyvinvoinnin mittarina.

Valitettavasti tämä toimenpide tuo tukieuroja kuitenkin vain lihasian kasvattajan taskuun. Porsastuottaja tekee valtavan työn laadukkaan porsaan eteen porsitusosastolla ja välikasvattamossa. Hän jää ilman ”häntätukea”, mutta vaatimus ehjälle hännälle myyntihetkellä totta kai säilyy. Saksassa tukea on jaettu välikasvattamoon ja lihasikalaan – kumpikin hyötyvät suoraan rahallisesti tekemästään työstä.

Viime viikolla suomalainen kotieläintalous sai taas lunta tupaan, tällä kertaa Suomen Yrittäjien taholta. Myöhemmin ontuvasti peruttu kannanotto vahvisti sen, ettei maatalousyrittäjän paikka ole yrittäjäjärjestön jäsenenä. Onneksi todellisuus on erilainen kuin yrittäjien lausunnossa kuvattu: vaikka tuotanto olisi tehokasta, ei eläimen osa ole mitään ”virikkeetöntä elämää osana tehotuotantoa” jota ”parempi vaihtoehto olisi uhanalaisuus”. Ehkä Suomen Yrittäjien kannattaa suunnata opintoretkelle suomalaisille maatiloille. Kutsu on voimassa.

Kirjoittaja on sikayrittäjä Ilmajoelta