Tove Jansson -elokuvan materiaalia julki – röökiä palaa maalatessa

Tove Janssonista on valmistumassa myös elokuva. Tove Jansson (Alma Pöysti) taiteilee Tove-elokuvassa. Sami Kuokkanen

toimitus

Zaida Bergrothin ohjaaman Tove-elokuvan pääkuvausjakso on takanapäin. Elokuvasta on nyt julkaistu ensimmäinen kuva, jossa nähdään Alma PöystiTove Janssonina Määrätietoisen ja kunnianhimoisen nuoren taidemaalarin saappaisiin on astunut ensimmäistä pitkän elokuvan pääosarooliaan tekevä Pöysti, kerrotaan tiedotteessa.

– Kuvaukset ovat olleet hurjat ja fantastiset – täynnä rakkautta, rohkeutta ja ammattitaitoa! On ollut etuoikeus saada tehdä näiden ihmisten kanssa tämä matka. Tässä seurassa unohdin pelätä tai jännittää, Pöysti kuvailee tiedotteessa.

Ohjaaja Bergroth on kertonut pyrkivänsä siihen, että elokuvasta tulee mahdollisimman rosoinen, energinen ja intiimi.

– Nyt elokuvassa alkaa työ kuvaleikkauksen, musiikin ja äänen kanssa. Huhtikuussa meillä on vielä muutama tärkeä kuvauspäivä jäljellä, Bergroth ilmoittaa.

Tove-elokuvassa teatteriohjaaja Vivica Bandlerin roolissa nähdään Krista Kosonen ja kansanedustaja Atos Wirtasta näyttelee ruotsalainen Shanti Roney Elokuva sijoittuu 1940–50-lukujen taitteen graafiseen, jazzintäyteiseen Helsinkiin, jolloin Jansson oli 30–40-vuotias. Tove saa ensi-iltansa 2. lokakuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu