Lähes kymmenen vuoden takainen avioeroni ravisteli paitsi mieltä myös taloutta.
Kaksi musiikkia ja urheilua harrastavaa teiniä jäi eron jälkeen asumaan minun luokseni, yhteiseen kotiimme. Kuluttajia oli kolme, tienaajia yhtäkkiä vain yksi.
Entinen puoliso maksoi lapsista sovitusti elastusapua, ja tililleni tulivat myös lapsilisät yksinhuoltajakorotuksineen. OIin itse töissä, ja lapseni saivat kesätöitä, mikä pelasti paljon.
Tiukkaa teki silti. Oli muun muassa hankittava auto, jota ilman olin aikaisemmin pärjännyt. Kerrostalokolmiomme, jonka olimme yhdessä saaneet maksettua jo joitakin vuosia aikaisemmin, olikin yhtäkkiä vain puoliksi maksettu. Toinen puolikas muuttui asuntovelaksi, kun maksoin miehelle hänen osuutensa.
Mitä vanhemmiksi lapset kasvoivat ja mitä enemmän he jääkaapin ovea kiskoivat, sitä vähemmän tukea tililleni tipahti. Esimerkiksi lapsilisät loppuvat täysin käsittämättömästi, kun nuori täyttää 17 – iässä, jossa kulutus on kovimmillaan.
Kaikkea ei onneksi mitata rahassa.
Eron jälkeisinä vuosina arvostin sitä, että raha-asiat hoituivat sopuisasti. Erotuomareita ei tarvittu. Pystyin elämänmuutoksen jälkeen säästämään energiaa lasten elämän normalisoimiseen.
Kaikesta selvittiin.
Suosittelen ylpeyden nielemistä ja sovun hakemista jokaiselle, joka joutuu käymään eron läpi. Mielenrauha on rahaa arvokkaampaa.
Kirjoittaja: Katariina Hakaniemi