Sari Niemelä jäi avioeron jälkeen Kaliforniaan lasten vuoksi, mutta työllistyminen oli vaikeaa – "Olen ikuisesti kiitollinen koiralleni, sillä sen ansiosta sain ensimmäisen työpaikkani"

Sama kai se on, missä niitä perunoita kuorii. Näin mietti tuore äiti Sari Niemelä, kun puolisolle tarjottiin töitä Nokian toimipisteestä San Diegosta.

Kaksi vuotta auringossa ja lämpimässä kuulosti Niemelästä mukavalta vaihtelulta. Hän muutti miehensä ja kahdeksan kuukautta vanhan Iisak-vauvan kanssa Yhdysvaltoihin keväällä 1996.

Alussa Niemelä kaipasi kovasti kotimaahan. Kun paikallisia ystäviä ei ollut, päivät kuluivat lapsen kanssa kotona.

– Sitten tutustuin muihin naisiin, joiden puoliso oli Nokialla töissä, ja liityin eurooppalaisten naisten leikkipuistopiiriin. Oloni helpottui, kun löysin tukiverkoston, Niemelä, 49, kertoo.

Tytär Lotta syntyi kesäkuussa 1997.

Miehen töille oli luvassa jatkoa, ja aviopari päätti hakea Green cardit eli henkilökortit, jotka oikeuttavat työskentelemään Yhdysvalloissa tulevinakin vuosina. World Trade Centerin iskun vuoksi korttien saaminen kesti monta vuotta.

Avioliitto alkoi rakoilla, ja lopulta pari päätti erota. Sari Niemelästä tuli kahden lapsen yksinhuoltaja. Hän päätti jäädä Yhdysvaltoihin, jotta lapset eivät joutuisi eroon isästään.

– Lupasin lapsille, että olemme siellä niin kauan kuin rahat riittävät.

Niemelällä ei vielä ollut oikeutta työskennellä Yhdysvalloissa sairaanhoitajana, joten hän kuljetti lapsia kouluun ja harrastuksiin ja auttoi lastensa koululuokissa. Lisäksi hän hoiti neliraajahalvaantunutta miestä muutaman tunnin päivässä. Minkäänlaista työttömyyskorvausta Niemelä ei saanut.

Entinen aviomies maksoi palkastaan 1 800 dollaria eli hieman yli 1 600 euroa elatusmaksua kahden viikon välein.

Perheen silloisen omakotitalon vuokra oli 2 000 dollaria eli noin 1 800 euroa kuukaudessa.

– Sain maksettua vuokrat ja laskut, mutta epävarmuus tulevasta pelotti. Kun maksoin laskuja, Iisak tuli, halasi minua ja sanoi, että kyllä me selviämme. Niin me selvisimmekin, kolme muskettisoturia.

Niemelä sai luvan työskennellä maassa laillisena sairaanhoitajana, mutta töiden saaminen osoittautui vaikeaksi ilman suhteita. Pari vuotta kului ilman töitä.

– Lähetin noin 80 työhakemusta, mutta harvoin pääsin edes haastatteluun.

Lopulta Niemelä sai työpaikan, ja siinä häntä auttoi perheen beagle-koira. Naapurilla oli samanlainen koira, ja kun Niemelä tutustui naapuriin, hän kuuli tältä kotisairaanhoitopalvelusta, joka etsi sairaanhoitajaa.

– Olen beaglelleni ikuisesti kiitollinen siitä, että sen avulla sain ensimmäisen työpaikkani.

Kuuden vuoden ajan Niemelä on työskennellyt kahdessa kotisairaanhoitoalan yrityksessä. Hän tekee kotikäyntejä ympäri San Diegoa – myös niillä alueilla, joista häntä alkuvuosina peloteltiin.

Mitään uhkaavaa ei ole sattunut, ja Niemelä pitää työstään, sillä päivät eivät toistu samanlaisina ja potilaat vaihtuvat.

Työhön kuuluu muun muassa haavanhoitoa ja suonensisäisten antibioottien antamista. Potilaita on päivässä neljästä kahdeksaan.

Sairaanhoitajan työstä maksetaan hyvin. Verojen jälkeen Niemelälle jää kuukaudessa käteen 5 000–8 000 dollaria eli noin 4 500–7 200 euroa. Palkkaan vaikuttaa potilaiden lukumäärä.

– Yhdysvalloissa hoitajia arvostetaan. Opettajien palkat taas ovat huonot, eli tilanne on päinvastainen kuin Suomessa, Niemelä vertaa.

Hän maksaa sairasvakuutusta ja eläkemaksua.

– Tavoitteenani on jäädä eläkkeelle 72-vuotiaana. Toivon, että siihen mennessä olen ehtinyt maksaa eläkemaksua niin, että voin jäädä pois töistä.

Palkka riittää Niemelän mukaan hyvin elämiseen, ja matkustellakin voi. Niemelä käy paljon konserteissa.

– Olen nähnyt Yhdysvalloissa monia bändejä ja artisteja, joita en koskaan uskonut näkeväni, muun muassa Village Peoplen, Pinkin, Katy Perryn ja Aerosmithin.

Bensa on Suomeen verrattuna halpaa mutta kalliimpaa kuin monissa muissa osavaltioissa.

– Sähkö-, vesi-, ja puhelinlaskut ovat paljon suurempia ja elintarvikkeet kalliimpia kuin Suomessa.

San Diegossa asuu yli 1,3 miljoonaa ihmistä, ja vuokrat ovat nousseet valtavasti sinä aikana, kun se on ollut Niemelän koti. Hän on aina vuokrannut asuntonsa yksityiseltä vuokranantajalta.

Nyt hän asuu kahden makuuhuoneen rivitaloasunnossa ja maksaa siitä vuokraa 1 900 dollaria eli noin 1 700 euroa kuussa.

– Yleinen vuokrataso on vielä hieman kalliimpi.

Omistusasunnon hankkiminen vaatisi ison pesämunan tai huikeat tulot.

– Joku juuri vitsaili, että Kaliforniassa pitäisi tienata melkein 200 000 euroa vuodessa, että voisi ostaa oman asunnon. Tai pitäisi pystyä säästämään kolmasosa asunnon hinnasta, niin kaikki rahat eivät menisi lainaan. Ei se täysin mahdoton ajatus ole, mutta toistaiseksi olen päättänyt pysyä vuokralla.

Niemelä on asunut Yhdysvalloissa pidempään kuin missään muualla, ja San Diego tuntuu kodilta. Vuosiin on myös alun jälkeen mahtunut kaipuuta Suomeen.

– Siihen on auttanut pitkä lenkki koiran kanssa. Sen jälkeen on taas tuntunut, että San Diego on hyvä paikka asua.

Niemelä kävi jouluna Suomessa juhlimassa äitinsä 70-vuotissyntymäpäivää. Vanhempien ikääntyessä paluu on käynyt mielessä.

– Jos vanhempani alkavat sairastella ja tarvitsevat apua, voin ehkä muuttaa takaisin. Parempi olla sanomatta, että ei koskaan. Kun lapset olivat pieniä, kävimme Suomessa melkein joka kesä.

Myös Niemelän lapset ovat tällä hetkellä jäämässä maahan: Stocktonissa asuva Iisak on valmistunut musiikinopettajaksi ja työskentelee lukiossa. Lotta opiskelee kriminologiaa San Marcosin yliopistossa ja valmistuu pian.