Maarit oli jo luovuttaa, kunnes uusi tila yritykselle löytyi Piiriltä – Verstaalle aukeaa nyt leipomo

Maarit Haapaniemi valmistautui maanantaina torstain avajaisjuhlintaan. Riina Haapala

Riina Haapala

Lempikakku pakkasi kulhot ja vispilät ja muutti Törnävän Piirin Verstas-rakennukseen. Avajaisia vietetään tämän viikon torstaina.

Yrittäjä Maarit Haapaniemi kertoo, että oli jo pitkään etsinyt tilaa Seinäjoelta, mutta sopivaa ei ollut tullut vastaan.

– Olin jo vähän luovuttanut ja ajatellut lopettaa Ilmajoella. Tuntui, että ei lähtenyt kauhean hyvin käyntiin ja asun itse Seinäjoella, Haapaniemi kertoo.

– Ilmajoen tila oli tosi pieni ja esti toiminnan kehitystä.

Sitten Into Seinäjoki vinkkasi Piirin tilasta. Haapaniemi tapasi seinän takana sijatsevan teatteri Hysterian väkeä ja palaset loksahtelivat kohdalleen.

– Ihastuin tähän. Varsinkin, kun teatteri on tuossa, niin ei tarvitse olla ihan yksin. Lempikakku sopii tänne hyvin, paljon on luovaa porukkaa.

Haapaniemi perusti Lempikakun 2,5 vuotta sitten. Yritys on pääsääntöisesti tilausleipomo eikä Piirillekään tule kahvilaa. Ala on kilpailtu.

– Täytyy erikoistua ja tarjota yksilöllistä palvelua, että pärjää. Kyllä ihmiset tarvitsevat juhliin tarjottavaa, mutta ehkä peruspulla ja leipä ovat vähentyneet pienistä leipomoista.

Haapaniemen leipomossa kakut ovat pääasiallinen myyntituote. Toinen suosittu ovat macaron-leivokset.

– Tämä tila tarjoaa mahdollisuuksia laajempaankin tarjontaan.

Kakkutrendeistä kysyttäessä Haapaniemi kertoo, että pitkään pinnalla ollut sokerimassa on kakuissa väistynyt kreemin tieltä. Kreemikuorrutteeseen halutaan usein myös erilaisia tekstuureita.

– Aidot kukat ovat edelleen suosittuja varsinkin juhla- ja hääkakuissa.

Haapaniemi nauttiikin erityisesti juuri hää- ja juhlakakkujen tekemisestä.

– Sopivasti painetta onnistua ja ne ovat kokonaisuuksia, joita on kiva tehdä. Erilaisia kuin arkisemmat synttäri- ja kermakakut.

Uusi tila tarjoaa myös mahdollisuuden pitää pientä puotia. Jo nyt Haapaniemi tietää, että myyntiin tulee ainakin macaron-leivoksia. Ajatuksena on, että lähempänä viikonloppua tarjolla olisi enemmän makeaa ja torstaisin vähän arkisempaa.

– Perinteistä leivontaa ja trendejä, koska molemmille on tilausta. Uusia makuja, mutta myös kermakakkuja ja laskiaispullia. Ei tarvitse olla joko tai, Haapaniemi sanoo.

– Halusin tähän myymälän, kun ihmiset poikkesivat Ilmajoella hakemassa kakkuja ja kysyivät, onko jotain valmiina. Nyt on se mahdollisuus.

Haapaniemi kertoo, että hän tekee yhteistyötä myös naapurinsa teatteri Hysterian kanssa. Hän hoitaa teatterin väliaikakahvitukset.

Tällä hetkellä Haapaniemi työskentelee yksin, mutta arvelee tarvitsevansa tulevaisuudessa apua.

– Kiinnostaisi yhteistyö jonkun toisen kanssa.

Lempikakku ja teatteri Hysteria juhlivat avajaisia torstaina 16. tammikuuta kello 12–18.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää