Kirjastokortilla saa nyt lainattua kausikortin myös Seinäjoen kaupunginteatteriin

Vs. kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio vastaanotti kolme lainattavaa teatterikorttia Seinäjoen kaupunginteatterin toimitusjohtajalta Markko Heinoselta Anna Valtari

toimitus

Seinäjoen pääkirjastosta voi lainata teatterikortin, jolla pääsee katsomaan Seinäjoen kaupunginteatterin omia näytöksiä.

– Ajatus lainattavasta teatterikortista eli mielessä jonkin aikaa. Syksyllä olimme asiasta yhteydessä Seinäjoen kaupunginkirjastoon ja asia alkoi edetä, kertoo teatterin toimitusjohtaja Markko Heinonen tiedotteessa.

Teatterikortin laina-aika on viikko. Kortilla voi lunastaa yhden lipun saman päivän näytökseen edellyttäen, että näytöksessä on tilaa. Toimintaohjeet tulevat teatterikortin mukana.

Aluksi teatterikortti on lainattavissa toukokuun loppuun asti.

– Kesäkaudella se ei ole näillä näkymin käytössä ja syksyä pohditaan, kun näemme miten lainauksia keväällä kertyy.

Vs. kirjastotoimenjohtaja Kirsti Länsikallio ja palvelupäällikkö Elina Kortesmäki ottavat kortit iloisina vastaan muiden palveluntarjoajien kausikorttien joukkoon.

– Asiakkaat ovat odottaneet teatterikorttia. Sitä on kyselty tosi paljon, päivittäin. Olemme sanoneet, että perjantaina teatterikortit tulevat, saa nähdä, kuka ehtii lainaamaan ensimmäisenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  2. Seinäjoen kasvu jatkuu - väkiluku ylitti heinäkuussa 63 000 asukkaan rajan
  3. Anu ja Laura kertovat: Tältä tuntuu, kun oma koira menehtyy tulipalossa – "Itkin ja silitin sylissäni kuollutta pentua"
  4. Anna otti 16-vuotiaana ison askeleen kohti itsenäistä elämää – oppilaitoksen asuntolasta tuli toinen koti, jossa yksi päivittäinen rutiini on ylitse muiden
  5. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  6. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  7. Etelä-Pohjanmaan syyhyepidemia taittumassa
  8. Suomeen syntyy miljardiluokan ja yli 700 000 asiakkaan terveysjätti – Terveystalo haluaa ostaa osia Attendosta
  9. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida
  10. Aaron puuttuvat miljoonat
  11. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa
  12. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  13. Wellnessmalli-kisan voittanut Veera, 20, uskalsi sanoa suoran näkemyksen kehopositiivisuudesta – reaktio yllätti
  14. Kuva: Eksoottinen eläin syntyi suvuttomasti Helsingissä – eläintalo piti tiedon kuukausia salassa
  15. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa

Näytä lisää