Härmän lukio aloittaa hevosurheilukurssit

Kuvituskuva. Kuvan hevonen ei liity juttuun. Taru Rokka

toimitus

Härmän lukio aloittaa syksyllä 2020 hevosurheilukurssit.

Hevosurheilu -kurssikokonaisuuden tavoitteena on, että opiskelija voi jatkaa hevosharrastustaan lukion aikana tai aloittaa hevosharrastuksen, jos ei siihen ole aiemmin ollut vielä mahdollisuutta. Samalla opiskelija saa näkemyksen hevosalasta ammattina. Tarkoitus ei ole kilpailla ammatillisten hevosalan koulutusten kanssa, vaan kurssikokonaisuus toimii pohjana hevosalan jatko-opintoihin suuntautuville, tai hevostaloudesta esimerkiksi osana matkailuyrittäjyyttä kiinnostuneille. Hevosurheilukurssin toivotaan myös lisäävän lukiokoulutuksen houkuttelevuutta.

– Hevosurheilukursseilla tarjoutuu erinomainen mahdollisuus yhteistoimintaan paikallisten yrittäjien kanssa. Työelämäyhteistyön kasvattamisen lisäksi kurssien myötä avautuu mahdollisuus toteuttaa uuden lukiolain velvoitetta yhteistyöstä korkeakoulujen kanssa. Esimerkiksi Hämeen AMK:ssa on aloitettu Hevosalan liiketoimintaan painottuva tradenomin tutkinto, ja Hämeen AMK voisikin olla yksi mahdollinen yhteistyökumppani, lukion rehtori Jari Salminen kertoo tiedotteessa.

Hevosurheilu-kurssikokonaisuus aloitetaan Härmän lukiossa syksyllä 2020. Kurssikokonaisuus jaksotetaan lukion - ja 2-luokille siten, että kumpanakin vuotena opiskellaan kolme kurssia. Kurssien sisältöinä ovat hevostaidot, hevosen terveydenhuolto, hevostalous, markkinointi ja asiakaspalvelu, ratsastus / ravikurssi sekä työharjoittelu. Kursseille voidaan ottaa 12 opiskelijaa. Kurssi toteutuu mikäli riittävä opiskelijamäärä saadaan kokoon.

Kommentoi