Eurojackpotin päävoitto Suomeen – voittajalle 23,5 miljoonan euron täysosuma

toimitus

Eurojackpotista löytyi kierroksella 49/2019 yksi täysosuma. 23,5 miljoonan euron arvoinen täysosuma pelattiin Janakkalassa, Neste K Linnatuulen kaupassa.

Kierroksen 49/2019 oikeat numerot ovat 8, 14, 23, 30 ja 45. Tähtinumeroiksi arvottiin 1 ja 9.

5 + 1 –tuloksia löytyi neljä, kolme Saksasta ja yksi Slovakiasta. Niiden arvo on 477465 euroa.

5 + 0 –tuloksia löytyi seitsemän: yksi Liettuasta, yksi Ruotsista, kolme Saksasta ja kaksi Tanskasta. Niillä voittaa 96295 euroa.

Ensi viikolla Eurojackpotin päävoittona on kymmenen miljoonaa euroa.

Perjantai–Jokerin oikea rivi on 5 2 8 8 0 6 6. Kuusi oikein –tuloksia löytyi yksi. Sen arvo on 20000 euroa.

Perjantain Lomatonnin oikea rivi on Rooma 88. Tonneja lähti jakoon 15 kappaletta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomien ilmestyminen on tauolla toistaiseksi
  2. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  3. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  4. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  5. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  6. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Tuusulan asuntomessut: Pienet tontit puistojen reunoilla – Keravan uusille asukkaille piti osoittaa, ettei kotikaupunki ole vain nukkumalähiö
  9. Tuusulan asuntomessut: Asuntomessut on rakentamisen ajankuva – Tuusulan Lahelanrinteellä oli kunnia avata messujen 50 vuoden historia
  10. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  11. Tuusulan asuntomessut: Esteettömyys saa kiitosta: vammaisneuvosto testasi messualueen
  12. Tuusulan asuntomessut: Kortteli tuo sukupolvet yhteen: messujen innovaatioihin kuuluvat muun muassa Toiveiden kortteli ja kotimaiset älylukot
  13. Tuusulan asuntomessut: ”Jos nyt sauna olisi” – Antti Kaikkosesta on muovautunut kätevä remonttireiska
  14. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  15. Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Komea feikkimies houkuttaa keski-ikäistä, yksinäistä naista netissä – "Sotilas, lääkäri, insinööri tai esimerkiksi öljynporauslautalla työskentelevä"
  2. Aaron puuttuvat miljoonat
  3. Tässäkö Suomen rauhallisin torikamera? – "Tänään meni yksi kuorma-auto"
  4. Viesteihin ei kannata vastata - Mitä väliä sillä on, miltä lähettäjästä tuntuu?
  5. Tällainen järkäle on Kaivopuiston 350 tonnin onnettomuusnosturi – toimitusjohtaja: "Se on ollut täysin kunnossa"
  6. IL: Matti Nykänen haudataan synnyinkaupunkiinsa – Pia-leskellä ei tietoa valtiollisista hautajaisista
  7. Tuusulan asuntomessut: Tapettia ikivanhalla tavalla – Japanista kotoisin oleva vesiliukoinen kangastapetti on akustinen
  8. Kuluttaja paljastaa taas: 400 euron Garmin-urheilukellon verrokin saa reilulla 100 eurolla
  9. Väestöliiton Heli Vaaranen: ”Suhdetta ei voi aina korjata toimivaksi”
  10. Wellnessmalli-kisan voittanut Veera, 20, uskalsi sanoa suoran näkemyksen kehopositiivisuudesta – reaktio yllätti
  11. Ystävä: Michael Schumacherin toipuminen edennyt – katsoivat Saksan GP-kisan yhdessä televisiosta
  12. Kesäkuvakisa käy kuumana – Vielä kaksi viikkoa aikaa osallistua ja voittaa liput Heurekaan!
  13. Tuusulan asuntomessut: Iso ruokapöytä ei ole enää olohuoneen fokus – kotitoimiston kalusteet ovat kevyitä ja helposti siirreltävissä ja taloteknologia maustaa etätyöntekoa
  14. Pikku Kakkosesta ja Semmareista tuttu Tuomo Nurmohallin konsertissa sunnuntaina
  15. Vakuutuspetosten määrä kasvoi koronan aiheuttamien rahahuolien myötä – näistä merkeistä tarkastajien hälytyskellot alkavat soida

Näytä lisää