Miehillä on useammat silmälasit kuin naisilla – viisikymppisillä eniten

Suomalaiset ostavat silmälasinsa 90-prosenttisesti kotimaassa toimivista optikkoliikkeistä. Milja Kungas

toimitus

Suomen väestöstä lähes 70 prosenttia käyttää silmälaseja – 45 prosenttia jatkuvasti ja neljännes silloin tällöin. Yli 60-vuotiaiden ikäluokissa silmälaseja käyttävät jo lähes kaikki.

Jos silmälasit eivät ole jatkuvassa käytössä, käytetään niitä yleisimmin lukiessa – näin kertoo tekevänsä 35 prosenttia.

Suomalainen omistaa tavallisimmin kahdet silmälasit. Miehillä niitä on keskimäärin 2,16 paria ja naisilla kaksi. Eniten silmälaseja – keskimäärin 3,27 paria, on Suomessa 50-59-vuotiailla miehillä.

56 prosenttia silmälasien käyttäjistä käyttää kaksia tai useampia silmälaseja rinnakkain. Lähes kolmella neljästä ovat lasit vain alle kahden vuoden ikäiset. Silmälasiostokseen käytettiin keskimäärin vajaa 400 euroa.

Tiedot selviävät Taloustutkimuksen toteuttamasta tutkimuksesta, joka teetettiin Näkemisen ja silmäterveyden toimiala NÄE ry:n toimeksiannosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Seinäjoen Sanomat jää ilmestymistauolle
  2. Kuinka sinä uskalsit? – seinäjokelainen Päivi vaihtoi alaa ja perusti oman yrityksen viisikymppisenä eikä ole katunut päivääkään
  3. Suunnistuskausi alkaa Seinäjoella omatoimisesti
  4. Seinäjoen seurakunnan jumalanpalvelukset ottivat digiloikan – virtuaalilähetykset suositumpia kuin perinteiset
  5. Astetta hauskempaa ulkoilua – kokosimme vinkkejä Seinäjoelta
  6. Ideaparkin Citymarket ja Huhtala Logistics aloittavat yhteistyön – kuljettavat ostokset ilmaiseksi riskiryhmille
  7. Seinäjoelle tulossa kaupunkipyörät – 50 pyörää, 14 pysäkkiä
  8. Koronan seuraus: Rikollisuus vähentynyt Pohjanmaalla, mutta petosyritykset ja kotihälytykset lisääntyneet
  9. Seinäjoki alkaa jakaa kouluruokaa etäopetuksessa oleville oppilaille – annoksia jaetaan yli 1600
  10. Tuju-panimo sopeutuu – Harapaisissa toimivan pienpanimon tynnyriolut lorotetaan nyt käsipelillä pulloihin ja myydään panimomyymälässä
  11. Jäitkö työttömäski ja haluaisit opiskella? – SeAMK luopuu avoimen ammattikorkeakoulun opintomaksuista osittain
  12. Seinäjoen kaupunki soittaa yli 5000 ikäihmiselle – soittokierros alkaa yli 85-vuotiaista
  13. Limu ja lihis vaihtuivat kunnon lounaaseeen ja kalenteriin raivattiin tilaa liikunnalle - seinäjokelaisyrittäjä oppi nauttimaan liikkumisesta: "En olisi uskonut, että viikon paras hetki on jumppa"
  14. Asuntosijoittaja kaipasi helposti ostettavaa palvelua – kun sitä ei ollut, seinäjokelainen Jussi Takala perusti yrityksen itse
  15. Tässä on Seinäjoen Hyvä asiakaspalvelija 2020

Näytä lisää